Oscar-voittajan raju elämä: löysi isänsä sängystä miehensä kanssa - 85 vuotta täyttävä Vanessa Redgrave kärsii sukunsa kirouksesta

Brittinäyttelijä Dame Vanessa Redrave syntyi todelliseen näyttelijädynastiaan.
Hänen vanhempansa Sir Michael Redgrave ja Rachel Kempson olivat aikansa kuuluisia ja arvostettuja näyttelijöitä aivan kuten hänen isänpuoleiset isovanhempansa Roy Redgrave ja Margaret Scudamore.
Melrose Place - näyttelijä Morgan Stevens on kuollut

Kun tieto Vanessan syntymästä tavoitti näyttelijäpiirit, ilmoitti näyttelijälegenda Laurence Olivier teatterilavalla yleisölle kovaan ääneen: ”Mahtava näyttelijä on tänä yönä syntynyt”.
Kuinka oikeassa Laurence Olivier olikaan. Vanessa on uransa aikana voittanut lukuisia palkintoja, kuten Oscarin, Golden Globen, Emmyn, Tonyn ja Baftan. Eikä hän suinkaan jäänyt perheensä ainoaksi näyttelijäksi. Myös hänen sisaruksensa Lynn ja Corin Redgrave ajautuivat alalle.
Glee-tähti Jenna Ushkowitz, 35, on raskaana - odottaa esikoistaan
Sunnuntaina (30.1.) Vanessa Redgrave täyttää 85 vuotta.
Hänen pitkä elämänsä on ollut kuin näytelmää, jossa on ollut suurta intohimoa, rakkautta ja menestystä mutta yhtä lailla pettymystä ja menetyksiä. On jopa puhuttu Redgraven kirouksesta, sillä sukua on kohdannut useat skandaalit, avioerot ja traagiset kuolemat.

Vanessa sisaruksineen kasvoi menestyneiden vanhempiensa suurten odotusten paineessa. Pikkutyttönä hän haaveili urasta ballerinana, ja 8-vuotiaana pääsi askeleen lähemmäksi unelmaansa, kun hänet hyväksyttiin tanssikouluun.
– Olin aivan liian pitkä ballerinaksi. Kun tämä selvisi minulle, itkin isot itkut. Sitten tajusin, että minustahan voisi tulla näyttelijä ja kenties saisin välillä tanssiakin työssäni, Vanessa sanoo NPR:n haastattelussa.

Kihlat! Yksin kotona -tähti Macaulay Culkin rengasti Disney-kultansa
Vanessa opiskeli 1950-luvulla näyttelijäkoulussa Lontoossa. Ensimmäisen kerran hän pääsi West Endin lavalle vuonna 1958 vastanäyttelijään veljensä Corin.
Sittemmin hän on esiintynyt teatterin lisäksi yli 80 elokuvassa, joista tunnetuimpia ovat Muistojeni Julia, Talo jalavan varjossa, Vaarallinen tehtävä ja Laulu Marionille.

Vanessan vanhemmat olivat naimisissa yli 50 vuotta aina Sir Michaelin kuolemaan saakka. Liiton suurin salaisuus oli perheenisän biseksuaalisuus. Hänellä oli vuosien aikana lukuisia suhteita miehiin.
Gilmoren tytöt- ja This Is Us -komistus Milo Ventimiglia, 44, ei haikaile isäksi

Corin Redgraven mukaan hänen äitinsä tiesi jo ennen avioitumista miehen salaisuudesta.
– Isä sanoi, ettei voinut luonnolleen mitään, eikä tästä syystä voisi avioitua. Äitini kuitenkin sanoi ymmärtävänsä eikä se häntä haitannut, Corin kirjoittaa isänsä elämäkerrassa.
Ei mahdu! Pamela Anderson yritti tunkea liian pientä lippalakkia päähänsä - huvittavat kuvat
Vanessa koki tietämättään äitinsä kohtalon. Vuonna 1962 hän solmi avioliiton elokuvaohjaaja Tony Richardsonin kanssa. Pari sai kaksi lasta Natashan ja Joelyn, 57, jotka molemmat tekivät menestykkään uran näyttelijänä.
Kun esikoistytär Natasha oli kuusivuotias, Tony jätti perheensä. Muutama vuosi myöhemmin lapsille selvisi, että heidän isänsä oli biseksuaali.
Lähipiiri paljastaa: tästä syystä Jason Momoan unelmaliitto kariutui

Vanessa vaikeni jo isänsä seksuaalisuudesta, mutta Joely-tytär täräytti totuuden julkisuuteen.
– Äiti yllätti kerran isänsä sängyssä oman aviomiehensä kanssa, Joely kertoo elämäkerrassa.
Tony Richardson menehtyi aidsiin vuonna 1991.
Rachel Kempson aavisti nopeaa loppua Vanessan ja Tonyn liitolle.

– Arvaukseni on, että liitto kestää viisi vuotta, Rachelin kerrotaan todenneen häiden alla.
Äidin arvaus osui oikeaan.

Ranskalaisnäyttelijä kuoli lasketteluonnettomuudessa vain 37-vuotiaana

Tonyn ja Vanessan suhde oli raju ja intensiivinen. Miehen kämppäkaveri, näytelmäkirjailija John Osbourne on muistellut kaverinsa intohimoista suhdetta hämmentyneenä.
– Eräänä päivänä saavuin kotiin ja huomasin, että ystäväni kiihko oli melkein tuhonnut asuntomme. Kaikkialla oli tupakan polttamia jälkiä, tyhjät samppanja- ja viskipullot vierivät matoilla, verhot riippuivat kuin simpanssi olisi keikkunut niissä, John paljastaa.
Kuin toimintaelokuvasta! Arnold Schwarzenegger jyräsi maasturillaan pikkuisen Toyotan - raju kolari!
Tämä ei ollut viimeinen kerta, kun Tonyn ja Vanessan kiihkeä rakastelu jätti jälkensä asuntoon. Kun nuoripari hankki pienen talon, heidän raivoisa ja estoton seksinsä rikkoi huonekalut. Tapauksesta seurasi oikeusjuttu kiukkuisen vuokranantajan kanssa.

Vuonna 2005 Vanessa jätti hyvästit Corin-veljelleen. Eturauhassyöpä ja sydänvaivat koituivat tunnetun näyttelijän kohtaloksi.
Sydäntä särkevät hyvästit Vanessa joutui jättämään myös neljä vuotta myöhemmin. Maalikuussa 2009 hänen Natasha-tytär matkusti lastensa kanssa Kanadaan laskettelulomalle. Rinteessä Natasha kaatui, löi päänsä ja menehtyi saamiinsa vammoihin viikko tapaturman jälkeen. Hän oli kuollessaan vain 45-vuotias.

– Aika ei paranna. En ole sujut tyttäreni kuoleman kanssa, en tule koskaan olemaan, Vanessa toteaa People-lehdelle.
Pursuaa luksusta! Gene Simmonsin ökytalo on pikkutarkan arkkitehtuurin taidonnäyte – kuvat!
Jo seuraavana vuonna Vanessa laski haudan lepoon rintasyöpään menehtyneen siskonsa Lynnin.
Menetysten jälkeen Vanessan terveys alkoi reistailla, ja vuonna 2015 hän sai sydänkohtauksen.
– Upean kirurgin ansiosta olen yhä täällä. Sydänkohtaus muuttaa ihmistä. Sitä käsittää elämän arvokkuuden, Vanessa on todennut Ruotsin televisiossa.
Ennen avioliittoaan Tony Richardsonin kanssa Vanessalla oli rakkaussuhde italialaisen näyttelijän Franco Neron, 80, kanssa.
Pari rakastui musikaalielokuva Camelotin kuvauksissa 1966. Suhteesta syntyi kaksi vuotta myöhemmin Carlo-poika, 52, joka tunnetaan tänä päivänä elokuvaohjaajana ja -käsikirjoittajana.
Kendall Jenner ilakoi lumihangessa - vain vaatteet unohtuivat! Katso rohkeat kuvat
Vaikka pari ajautui erilleen, heidän välillään säilyi lämmin ystävyys. Vuonna 1996 vanhat tunteet ottivat vallan ja pari avioitui.
– Olen aina rakastanut Vanessaa. Kun tulee vanhemmaksi, tulee viisaammaksi, Franco on perustellut parin yllättävää avioitumista.