Kohussa ryvettyneen Brother Christmasin rahankeräyslupa päättyi – jatkaa silti hyväntekeväisyystoimintaansa!

Kohuhyväntekijä Brother Christmas eli Ari Koponen, 36, joutui keskelle melkoista skandaalia vuoden alussa. Tuolloin Helsingin Sanomat julkaisi jutun, jossa hänen rahankeräystoimintaansa väitettiin liittyvän väärinkäytöksiä ja epäselvyyksiä.
Kohun jälkeen poliisi päätti selvittää, onko Brother Christmasin toiminnassa syytä epäillä rikoksia.
Nyt Koposen yhdistyksen toiminta on vaikeutunut entisestään, sillä sen rahankeräyslupa päättyi heinäkuun lopulla. Ilman rahankeräyslupaa vastikkeettomien lahjoitusten hankkiminen yleisöön vetoamalla on laitonta.
Brother Christmas ry jätti uuden rahankeräyslupahakemuksen huhtikuussa, mutta sitä ei ole vielä käsitelty Poliisihallituksessa.
– Käsittelemme ne tulojärjestyksessä, eikä ole mitenkään valtavan poikkeuksellista, että voimassa olevien rahankeräyslupien väliin jäisi aikaa, Poliisihallituksen ylitarkastaja Mikko Cantell toteaa Seiskalle.
Cantell ei ota kantaa, vaikuttaako käynnissä oleva poliisin esiselvitys hakemuksen käsittelyyn.
– Yleisellä tasolla voin sanoa, että aiempaa keräystoimintaa tarkastellaan, ja se otetaan huomioon minkä tahansa yhdistyksen hakemuksessa.

Skandaaleista huolimatta Koponen on jatkanut hyväntekeväisyystyötään. Toiminta on kuitenkin pienentynyt huomattavasti, koska Brother Christmas on menettänyt useita sponsoreita.
Lain mukaan Koponen ei voi kuitenkaan tällä hetkellä hankkia uusia lahjoituksia.
Silti Brother Christmasin Facebook-sivuilla on julkaistu useita auttamispäivityksiä vielä rahankeräysluvan umpeutumisen jälkeenkin. Niissä ei ole kuitenkaan pyydetty lahjoituksia. Myös Brother Christmasin verkkosivujen lahjoitussivusto on poissa käytöstä.
Yhdistyksellä on kuitenkin edelleen kuukausilahjoittajia. Tämä on lain mukaan mahdollista, kunhan kuukausilahjoittaminen on aloitettu rahankeräysluvan ollessa voimassa, ja lahjoittaja on tietoinen keräysluvan alkamis- ja päättymispäivämääristä.
Ylitarkastaja Cantell kuitenkin huomauttaa, ettei keräysajan ulkopuolella tehtyihin lahjoituksiin kohdistu rahankeräyslaissa tarkoitettu valvontaa.
Brother Christmas ry:n nettisivuilla oli aiemmin tiedot yhdistyksen rahankeräysluvasta, mutta ne on hiljattain poistettu. Luvan päättymisestä yhdistys ei tämän lehden mennessä painoon ollut kertonut missään.
Yhdistyksen rahaliikenne oli varsin merkittävää ennen väärinkäytösepäilyjä. Vuoden 2017 tilinpäätöksen mukaan yhdistykselle virtasi keräystuottoa lähes miljoona euroa. Voittoa yhdistys ei kuitenkaan tehnyt.
Lue Brother Christmasista lisää torstaina ilmestyneestä Seiskasta!