Hyppää pääsisältöön
Jere ja Nanna Karalahti

Karalahtien myrskyisä liitto: salavauva, avioliitto, pettämistä, ero, yhteenpaluu ja Nannan mysteerimies Espanjassa!

Seiska uutisoi torstaina 27.6. fitness-kaunotar Nanna Karalahden, 31, intiimeistä hetkistä vieraan miehen kanssa Espanjan Marbellassa, missä hän oli lomailemassa pari viikkoa sitten ystävänsä kanssa.

Nanna oli Espanjassa ilman aviomiestään, ex-jääkiekkoilija Jere Karalahtea, 44, eivätkä parikunnan lapsetkaan olleet matkalla mukana.  Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun pariskunta joutuu kohun keskelle. Seiska kokosi tunnetun urheilijaparin vaiheita. 

Alku

Nanna ja Jere tapasivat jääkiekkoympyröissä vuonna 2013.

Seiskan numero 7/2014 paljasti Nannan ja Jeren salasuhteen, kun paparazzi bongasi heidät kadulta. Kävi myös ilmi, että kyyhyläiset olivat muuttaneet kaikessa hiljaisuudessa saman katon alle. Mutkikkaan tilanteesta teki se, että Jere oli tahollaan naimisissa.

Susanna Karalahden ja Jeren suhde oli kestänyt 19 vuotta. Heillä on myös yhteinen tytär. Karalahdet olivat monien vaiheiden jälkeen päättäneet erota, mutta miehensä lopullisesta päätöksestä Susanna sai lukea Seiskasta. Tämän seikan Susanna paljasti myöhemmin Kauneus & Terveys -lehdelle. 

Nanna puolestaan kommentoi kohumiestään, että hänellä oli "tietynlainen mielikuva Jerestä, joka oli välittynyt mediasta".

- Onneksi en antanut sen kuvan estää tutustumista, sillä Jere on aivan muuta kuin lehtien sivujen hirviö ja paha poika. Jere on valtavan positiivinen ja sydämellinen ihminen, joka välittää läheisistään ja ystävistään syvästi, hän sanoo, Hän kertoi Helsingin Uutisille vuonna 2017.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.) 

Nanna
Nanna Seiskan paparazzikuvissa vuonna 2014. 

Salalapsi!

Muutama kuukausi Nannan ja Jeren suhteen tultua ilmi, Jere päätyi taas otsikoihin. Ennen siirtymistään Jokerien riveihin vuonna 2013, Jere oli pelannut kaksi kautta Valko-Venäjällä KHL-joukkue Dinamo Minskissä. Samalla hän oli tapaillut valkovenäläistä Oksana Chaikoa. Kohu syttyi, kun Jereen ilmeisen pettynyt Oksana paljasti, että Jere on hänen vuonna 2013 syntyneen tyttölapsensa isä. 

Lue myös: Ex-salarakas Oksana tyrmää Jeren seksisuhdeväitteet: ”Jere tapasi perheeni ja pyysi vanhemmiltani lupaa mennä naimisiin kanssani!”

Asia oli tullut täytenä yllätyksenä Jeren silloiselle vaimolle Susannalle. Jere palasi pelireissulta takaisin Susannan luo, mutta yhteiselämä loppui pian. Elämänkertakirjassa Jere kerrotaan, että kiekkoilija oli salannut lapsiasian myös uudelta rakkaaltaan Nannalta.

Lue myös: Ex-rakas paljasti vasta kuukausi sitten Jere Karalahden ison valheen!

Häät

Jeren ja Nannan suhde eteni salamannopeasti, sillä he astuivat vihille vuonna 2015. Seurustelua oli takana vain noin vuosi. Pariskunta vihittiin elokuussa Helsingissä Johanneksen kirkossa, ja hääjuhlaa vietettiin näyttävästi Helsingin Klippanilla.

Nanna kertoi sosiaalisessa mediasssa, että hääpäivä oli ollut hänen elämänsä paras päivä. 

Nanna ja Jere

Esikoinen

Vuonna 2016 Karalahdet kertoivat odottavansa vauvaa. Jerelle kyseessä oli kolmas lapsi, Nannalle ensimmäinen. Parin esikoinen sai nimekseen Jax.

Ero! 

Vuonna 2017 avioliitto oli kriisissä ja Nanna kertoi Idealistan blogissaan erosta. Asia nousi iltapäivälehtien lööppeihin, ja jopa Jeren isältä kysyttiin kommenttia tilanteeseen.

- Haluan kirjoittaa hyvin surullisen asian tänne blogiini, jotta saan tehdä sen omin sanoin ilman asioiden ylimääräistä spekulointia osaltani. Asia on hyvin henkilökohtainen, josta en haluaisi julkisesti kirjoittaa, mutta tiedän tämän auttavan minua ja poikaani asian käsittelyssä tulevaisuudessa, Nanna Karalahti tilitti blogissaan.

- Me eroamme Jeren kanssa. Teimme päätöksen yhdessä eikä asiaan liity draamaa. Uskon, että molemmat meistä sekä Jax olemme onnellisempia tästä ratkaisusta kuin siitä, että olisimme kaikki kolme saman katon alla. Silloin kun yhteiset unelmat eivät kohtaa, on parempi laittaa pillit pussiin ja antaa uusien ovien avautua. Me olemme oppineet toisiltamme paljon ja käänsimme kaikki kortit ennen lopullista päätöstä. 

Salasuhde!

Kun eroilmoituksesta oli kulunut viikko, Seiska paljasti, että Jere oli Thaimaan lomamatkallaan iskenyt blondin kampaajan. Seiskalle tulleiden tietojen mukaan Nannan ja Jeren avioliiton kariutumisen syynä oli juurikin tämä lomareissulla löytynyt nainen. 

Jere bongattiin usein niin naisen asunnolla kuin romanttisilla elokuvatreffeillä. 

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.) 

Inline
Ikäeroa Jereen vaaleaveriköllä on 17 vuotta. Ulkonäöltään hän muistuttaa paljolti Nannaa. 

Kaikkien yllätykseksi Nanna ja Jere eivät lopulta sittenkään eronneet, vaan salasuhdeuutisen jälkeen pariskunta bongattiin niin Linnanmäeltä kuin yhteislomalta Espanjassa.

Lue myös:  Jere Karalahden romanssi 17 vuotta nuorempaan parturikampaajaan on ohi – yhteenpaluu Nannan kanssa on totta?

Uusi alku

Jere kommentoi avioliittokriisiä Aki Linnanahteen kirjoittamassa Jere-elämänkerrassa. Pariskunta oli eronnut, mutta asui yhdessä. 

- Emme takuulla ole ensimmäinen aviopari, jonka elämä muuttuu lapsen myötä. Jax on maailman suurin lahja, ja hän on tuonut meidän molempien elämään valtavasti iloa. Kaikki vain kasaantui liian lyhyessä ajassa: uran loppuminen, arki vauvan kanssa ja uuden elämän rakentaminen. Nannalla ei ollut aiempaa kokemusta äitiydestä ja vaikka hän onkin paras mahdollinen äiti Jaxille, uuden arjen mukanaan tuomat haasteet ovat yllättäneet hänetkin, Jere kertoo kirjassaan. 

Koettelemukset toivat kuitenkin pariskunnan takaisin yhteen. 

- Vasta nyt tajuan, että Nanna on ainoa tarvitsemani huume. Hän on paras kaverini ja sielunkumppanini. Nanna on antanut minulle niin paljon hyvää ja opettanut oikeita asioita. Tunnen, että hän on puuttuva palanen. En usko, että kovin moni kokee elämässään tällaista rakkautta. 

Toinen lapsi! 

Vuonna 2018 Jeren ja Nannan tilanne oli tasaantuntut. Rakastavaiset ilmoittivat Instagram-tileillään saavansa toisen lapsen. Tyttövauva syntyi heinäkuussa, ja sai nimekseen Alexia Isabella

Yrittäjäperhe

Alexian syntymän jälkeen pariskunta on elänyt ruuhkavuosia ja suuremmilta kohuilta on vältytty. Nanna on kertonut avoimesti sosiaalisessa mediassa raskaasta arjestaan yrittäjänä ja kahden pienen lapsen äitinä. 

Perheen ja kodin lisäksi hän pyörittää kuntoilubisnestä, päiväkotia ja kahvilaa, sekä vaikuttaa sosiaalisessa mediassa. 

Lue lisää: Nanna Karalahti tilittää somessa raskaasta arjestaan yrittäjänä kahden pienen lapsen kanssa: "Mulla ei käy siivoojat tai ole kodinhoitajaa"

Nanna avautui sosiaalisessa mediassa ennen Marbellan reissuaan siitä, kuinka äidinkin on hyvä pitää välillä vapaata lapsiarjesta. 

3 päivää VAPAATA. Pelkästään ystävän kanssa makaamista. Tiedättekö kun tuntuu siltä, että mä niiiin ansaitsen tän töiden ja kotihommien keskellä. 

Kuinka moni teistä "raaskii" ottaa aikaa pelkästään itselle ja ennen kaikkea hyvällä omalla tunnolla, hän kysyy seuraajiltaan. 

Ei nimittäin ole helppoa, mutta haluan että me äidit ja naiset osaamme pitää myös huolta omista ”vapaistamme”, Nanna kirjoitti Instagram-päivityksessään. 

Nanna totesi totesi toisessa Instagram-päivityksessään, että lomamatkasta ja vapaasta heittämiselle huolimatta hänellä on ikävä perhettään. 

Onneksi Jere laittaa videoita, Nanna kommentoi. 

Kesäkuun 27. päivä Seiska paljasti, että Nanna hempeili tuntemattoman komistuksen kanssa matkoillaan. Nanna Karalahti ei halunnut kommentoida asiaa mitenkään.

Kuvat vain Seiskassa! Kuumia suudelmia ja intiimiä kuhertelua – Jere Karalahden Nanna-vaimo Espanjassa tuntemattoman komistuksen seurassa!

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jasmin Määttä
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!