Hanna Kinnusen ilouutinen: "Olen ajatellut, etten..."
Hanna kertoo myös kirjoittavansa kirjaa, joka kertoo siitä, kuinka hänen isoisänsä jatkosodassa 14-vuotiaana Neuvostoliittoon.
Hanna Kinnunen on melkoinen tapaus.
Hanna laulaa, näyttelee ja puhelee.
Maanantaista lähtien hän puhelee Aito Iskelmän aamussa yhdessä Jenni Alexandrovan kanssa.
Aiemmin Hanna on juontanut keskipäivää ja Jenni iltaa.
Paikka aamussa aukeni, kun edellinen aamutaikuri Elina Otsala lopetti radiossa.
"Tosi hyvä meininki"
Seiska tavoitti Hannan, jonka äänestä kuuluu aito innostus.
– Iloinen yllätys, puolittain myös itselleni, että palaan aamuun.
– Olen ajatellut, etten enää koskaan tee aamuradiota, mutta sitten minut puhuttiin ympäri.
Lopulta päätös oli Hannan mukaan jopa helppo, sillä hän on tehnyt Pitkä lounas -nimistä ohjelmaa Jennin kanssa jo pidemmän aikaa.
– Meillä on tosi hyvä meininki siinä, Hanna kehuu.
45
Radion aamuohjelmia voisi kuvailla jonkinlaiseksi kuningaslajiksi, sillä siihen aikaan kuulijoita on paljon.
Samalla kun moni vasta heräilee tai haukottelee matkalla töihin, pitää juontajien olla peippoina luomassa hyvää fiilistä heti aamutuimaan.
– On aivan ihana ruveta heräämään meidän kuulijoiden kanssa uuteen päivään.
– Meille tulee mielenkiintoisia vieraita sekä superhauska kisa.
Aamurytmi mahdollistaa myös muutakin.
– Jatkan Salkkareissa, kirjoitan kirjaa ja ensi perjantaina julkaistaan uusi biisi nimeltä 45, toteaa viime kesänä 45 vuotta täyttänyt Hanna.
"Koskettava tarina"
Mutta hetkinen. Kirja?
– Kyllä, kirjoitan isoisäni tarinaa romaaniksi. Hänet kaapattiin jatkosodassa 14-vuotiaana Neuvostoliittoon ja siitä alkoi kolmen vuoden selviytymistarina.
Hanna kertoo toteuttavansa isoisänsä viimeistä toivetta.
– Pappani pyysi ennen kuolemaansa, että kirjoitan hänen kokemuksistaan kirjan, kun mummosta aika jättää. Se tapahtui kaksi vuotta sitten.
– Todella kiehtova ja koskettava tarina.
Hanna kertoo, että tavoitteena on julkaista kirja vuoden päästä.