Jere Karalahden romanssi 17 vuotta nuorempaan parturikampaajaan on ohi – yhteenpaluu Nannan kanssa on totta?

Seiska uutisoi hiljattain ex-pariskunnan Jere, 42, ja Nanna Karalahden, 28, nauttineen aurinkoisesta kesäpäivästä Linnanmäellä vuoden ikäisen Jax-poikansa ja Jeren edellisessä suhteessa syntyneen Ronja-tyttären kanssa. Ex-pariskunnan välit näyttivät todella läheisiltä.
Käänne on yllättävä, sillä Karalahtien avioliitto ajautui pahoihin ongelmiin kevään lopulla. Nanna paljasti pariskunnan eron Idealistan blogissaan huhtikuussa.
Seiskan saaman tiedon mukaan kriisin syynä oli Jeren lomamatkalla alkanut suhde kampaajana työskentelevään naiseen. Eron jälkeen Jere bongattiin niin naisen asunnolla kuin romanttisilla elokuvatreffeillä. Vaalea kaunotar on peräti 17 vuotta Jereä nuorempi ja muistuttaa ulkonäöltään silmiinpistävän paljon Nannaa.

Jereä ja kampaajaa ei ole enää hetkeen bongattu yhdessä.
Ohhoh, Jere Karalahden salarakas bongattiin Tinderissä – jäikö Jere jo kuin nalli kalliolle?
– Nainen on luonut profiilin Tinder-deittipalveluun, joten näyttää vahvasti, että Jeren ja kampaajan romanssi on ohi, Seiskalle kerrotaan.
Jere ja Nanna viihtyivät vastikään yhdessä Linnanmäellä Jax-poikansa ja Jeren Ronja-tyttären kanssa.
Pian hurvittelu-uutisen ilmestyttyä Seiska sai käsiinsä uusia paparazzikuvia, joissa Nanna ja Jere ovat liimautuneina toisiinsa huvipuistoalueella.
– Jeren ja Nannan aviokriisi taitaa olla taakse jäänyttä elämää, sen verran tiukasti ex-jääkiekkoilija piti Nannasta kiinni, paikalla olleet raportoivat Seiskalle.
Nanna ja Jere Karalahden aviokriisi ohi?! Halailivat rakastuneina – kuva!
Yhteenpaluuta puoltaa myös se, että Nanna kertoi taannoin lehtihaastattelussa avioeroprosessin olevan jäissä. Hän ei poissulkenut myöskään vaihtoaehtoa palata Jeren kanssa takaisin yhteen.
Elokuussa 2015 avioituneet Karalahdet eivät ole jättäneen missään vaiheessa avioerohakemusta Helsingin käräjäoikeuteen.
Erouutisen jälkeen Nanna jäi asumaan kahdestaan Jax-pojan kanssa perheen yhteiseen kotiin Helsingin Kalasatamaan. Jere on ollut kuitenkin koko suhdekriisin ajan kirjoilla samassa osoitteessa Nannan ja poikansa kanssa, vaikka muuttikin asumaan omilleen.
– Jere on ollut taas viime aikoina tuttu ellei jopa päivittäinen näky pariskunnan yhteisellä asunnolla. Nanna on selvästi antanut anteeksi Jerelle tämän naisseikkailut ja on valmis jatkamaan avioliittoa lapsensa isän kanssa, naapurustosta kerrotaan Seiskalle.
Seiska uutisoi taannoin Jeren ja Nannan lomailleen yhdessä Espanjassa. Seiskan tavoittama Nanna ei halunnut kommentoida kuitenkaan yhteistä lomamatkaa. Matkalla oli mukana myös Nannan äiti ja Jax-poika.
Nannan mukaan hänen ja Jeren välit ovat pysyneet koko suhdekriisin ajan hyvinä.