Katso logo

Paljastusdokumentti Jope Ruonansuusta: Kiusaaminen ajoi epätoivoon – mietti jo tarttuvansa aseeseen

Jope Ruonansuu

Ylellä 24.7. esitettävässä dokumentissa Jope kuvailee kiusaamista raadolliseksi. Se alkoi kolmannella luokalla ja jatkui ammattikouluun asti.

Mainos
Mainos päättyy

Jope Ruonansuu oli ennen kaikkea helposti lähestyttävä kansanmies. Moni kuitenkin yllättyy kuullessaan, että rakastettu naurattaja kärsi ulkopuolisuudesta. Jope oli julmasti koulukiusattu, ja se heijasteli häneen läpi elämän.

Helmikuussa 2022 ensi-iltansa saaneessa Jope Ite -dokumentissa avataan koomikon vaiheita ja vaikeuksia. Elokuvassa pääsevät ääneen myös Jopen läheiset.

Arkistomateriaalissa Jope kertoo, mistä kiusaaminen kumpusi.

– Minä kun olin reilusti painavampi kuin muut, niin sehän oli sitten kauhean hyvä syy. Muistan, että koulussa oli muitakin pullukoita, ja näin, miten hekin saivat monesti kyytiä, Jope kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

– Milloin työnnettiin hankeen, milloin potkittiin. Välillä otin niin itseeni, että oksensin jopa verta.

Jope Ruonansuu menehtyi kaksi vuotta sitten – kaunis hautakivi osoittaa, ettei suosikkikoomikkoa ole unohdettu

Jope Ite -dokumentti saa ensi-iltansa helmikuusta. Siihen on haastateltu muun muassa Mari-leskeä.
Jope Ite -dokumentti sai ensi-iltansa helmikuussa 2022. Siihen on haastateltu muun muassa Mari-leskeä.

Dokumentissa Jope kuvailee kiusaamista raadollisesti. Se alkoi kolmannella luokalla ja jatkui ammattikouluun asti.

– Kun oikein pelkäsin, rukoilin itsekseni. Se oli vähän kummallista, että syytin itseäni. Kertoo ehkä alistuvasta luonteestani. Kun kerran joutuu kiusatun maineeseen, kaikki muut helposti liittoutuvat. Siinä tilassa on aika yksin, Jope sanoo dokumentissa.

Jope Ruonansuu teki myöhemmin paljon työtä koulukiusaamista vastaan ja sai työstään huomiota myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä.
Jope Ruonansuu teki myöhemmin paljon työtä koulukiusaamista vastaan ja sai työstään huomiota myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä.

Jope Ruonansuu teki vaikutuksen Sauli Niinistöön: ”Hän tunsi syvästi koulukiusaamisen”

Mainos
Mainos päättyy

Kemiläispoika salasi kohtelun perheeltään. Esimerkiksi äiti kertoo olleensa tietämätön tilanteesta.

Jopen perhe ihmetteli, miksi poika ei ollut kertonut kiusaamisestaan kotona.
Jopen perhe ihmetteli, miksi poika ei ollut kertonut kiusaamisestaan kotona.

– Minähän tiesin siitä, koska olimme samassa koulussa. Kun olin paikalla, ei häntä kukaan kiusannut. Olin aikamoinen rämäpää, ja välillä jälki-istunnossa sen takia. Kerran pudotin portaita alas niitä poikia, ja se loppui siihen, isosisko Ulla Ruonansuu kertoo.

Jope Ruonansuun Mari-leski rakkaansa viimeisestä yöstä: Kuuntelimme enkelilauluja

Jope kuvailee arkistomateriaalissa, miten pahimpia olivat koulun punnituspäivät.

– Sitä yritti keksiä keinoja, ettei tarvitsisi lähteä kouluun. Muistan, että painoin 72 kiloa, kun muut olivat 50-kiloisia. Se oli hirveää se huuto koulun pihalla: 72 kiloa, 72 kiloa, 72 kiloa!

Jope Ruonansuun Mari-leski muistelee ensikohtaamista: Rakkaus pölähti saunasta

Mainos
Mainos päättyy

Jope oli koomikko jo lapsena, mutta kiusaaminen vaimensi tulevan tähden luovuutta. Painosta nälviminen veti nuorukaista kuoreensa.

– Pelkäsin, että romahdan niin, ettei ole enää itsehillintää. Yhtenä aamuna kouluun lähtiessä mielessäni kävi hirveä ajatus. Näin seinällä isän hirvikiväärin. Ajattelin, että otan sen matkaan ja teen jotain ratkaisevaa.

– Onneksi joku järjen ääni sanoi sisällä, että jätäpä tuo temppu tekemättä.

Jope Ite -dokumentti 24.7. TV2:lla ja Yle Areenassa.

Artikkeli on julkaistu alun perin 30.12.2022.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan