Jope Ruonansuu menehtyi kaksi vuotta sitten – kaunis hautakivi osoittaa, ettei suosikkikoomikkoa ole unohdettu

Jope Ruonansuu
Mainos
Mainos päättyy

Jope Ruonansuu kuoli vain 56-vuotiaana. Kansantaiteilija kärsi pitkään erilaisista terveyshuolista, mutta vuonna 2018 löydetty ruokatorven syöpä koitui lopulta miehen kohtaloksi.

Jope antoi viimeiseksi jääneen haastattelun Seiskalle.

Hän oli havahtunut terveysongelmiinsa helmikuussa 2018. Tuolloin miestä vaivasi lamauttava väsymys.

– Painoni alkoi pudota. Yhtäkkiä 10 kiloa oli kadonnut. Olin pirun väsynyt, ja syöminen oli vaikeaa. Ruoka takertui kurkkuun, ja nieleminen kakosi. Kuntoni romahti totaalisesti. Veto oli niin pois, että jopa postilaatikolla käyminen tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta, Jope kertoi.

Mainos
Mainos päättyy

Sairastuessaan artisti oli vain 54-vuotias.

Jope Ruonansuun suurin hitti päätyi suosikkikoomikon hautakiveen – Ile Vainio karaokeklassikon synnystä: Jope on harvinaisen herkillä, paljaana ja oma itsensä

Jope Ruonansuu sairastui ruokatorven syöpään helmikuussa 2018. Valitettavasti hoidot eivät tehonneet, ja suosikkiartisti menehtyi kaksi vuotta myöhemmin.
Jope Ruonansuu sairastui ruokatorven syöpään helmikuussa 2018. Valitettavasti hoidot eivät tehonneet, ja suosikkiartisti menehtyi kaksi vuotta myöhemmin.

Jope osasi odottaa syöpäuutista jo ennen lääkärin diagnoosia.

– Olin varma, että kyse on syövästä. Pahanlaatuinen kasvain löytyi ruokatorvesta heti ensimmäisessä tähystyksessä, mikä selitti kaikki oireet. Onnekseni kasvain havaittiin alkuvaiheessa, eikä se ollut ehtinyt levitä, Jope iloitsi tuolloin Seiskalle.

Hänen syöpäänsä hoidettiin muun muassa sytostaattihoidoilla. Valitettavasti hoidot eivät kuitenkaan tuottaneet toivottua tulosta.

Virve Rosti tapasi Jope Ruonansuun juuri ennen kuolemaa – ”Uskoi voittavansa syövän!”

Mainos
Mainos päättyy

Jope nähtiin viimeisen kerran julkisuudessa vuotta myöhemmin.

Tuolloin hän osallistui Kari Tapiosta kertovan Olen suomalainen -elokuvan kutsuvierasnäytökseen. Tosin lippalakkipäistä Jopea toimittajat eivät edes tunnistaneet.

Jopea oli jo aiemmin yritetty saada haastatteluun, mutta hän kieltäytyi toistuvasti.

– Jos näkisit minut nyt, niin et tunnistaisi kuin äänestä, kansantaiteilija totesi realistiseen tapaansa allekirjoittaneelle.

Jope Ruonansuun hauta on täynnä kauniita kukkia. Hautakivessä on Jopen laulunsanat, ja enkelit vartioivat viimeistä leposijaa.
Jope Ruonansuun hauta on täynnä kauniita kukkia. Hautakivessä on Jopen laulunsanat, ja enkelit vartioivat viimeistä leposijaa.

Vajaa vuosi tästä puhelusta tuli suru-uutinen.

Timo Koivusalo muistelee lämmöllä Jope Ruonansuuta: Tästä syystä Jope oli Suomen ykköskoomikko!

Mainos
Mainos päättyy

Jope Ruonansuu on haudattu Kemin hautausmaalle.

Kaunis hautakivi ja runsaat kukat kertovat, ettei Jopea ole unohdettu. Hautapaikkaa suojelevat enkelit. Hautakivessä on teksti, jossa siteerataan Jopen suurinta hittiä.

”Ollaanko enkeleitä toisillemme? Siipiesi suojaan saanko painaa pään?”

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan