Jope Ruonansuun Mari-leski muistelee ensikohtaamista: Rakkaus pölähti saunasta

Jope ja Mari Ruonansuu
Mainos
Mainos päättyy

Mari Ruonansuu, 47, istuskelee Heinolassa Kumpeli-kylpylän laiturilla ja katselee lähes tyynelle järvelle. On kulunut kaksi vuotta ja kolme kuukautta siitä, kun hänen rakas aviomiehensä Jope Ruonansuu menehtyi 56-vuotiaana taistelussa ruokatorven syöpää vastaan.

”Tunnen Jopen yhä vierelläni” – Mari Ruonansuun koskettava surutilitys

Siirrymme viileästä ulkoilmasta sisälle takan äärelle, johon on juuri sytytetty tuli.

Etelä-Pohjanmaalla lapsuutensa viettänyt Mari kertoi jo varhaisessa vaiheessa äidilleen olevansa laulu- ja tanssityttö.

Mainos
Mainos päättyy

– Vanhempani olivat luokanopettajia, mutta se ura ei kuitenkaan minua kiinnostanut.

Jope oli vastaavasti aikoinaan pikkupoikana kertonut vanhemmilleen omista urasuunnitelmistaan, jo silloin omalla humoristisella tyylillään.

– Hän oli viisivuotiaana ilmoittanut, että ”minä ruppeen vittuilemaan naapureille ja saan siitä vielä rahhoo”. Ja olihan tuossa lapsuuden tokaisussa aito ajatus takana!

Jope ja Mari vihittiin vuonna 2011. – Pidimme ihan pikkuruiset häät kotonamme Heinolassa.
Jope ja Mari vihittiin vuonna 2011. – Pidimme ihan pikkuruiset häät kotonamme Heinolassa.

Jope Ruonansuu menehtyi kaksi vuotta sitten – kaunis hautakivi osoittaa, ettei suosikkikoomikkoa ole unohdettu

Pohjanmaan lakeudet jäivät myöhemmin, kun Mari asettui Lahteen. Siellä hän opiskeli urheiluhierojaksi. Silloisesta suhteesta Marille syntyi tytär.

Vuonna 2007 hyvä ystävä pyysi Maria mukaansa illanviettoon Heinolassa.

Mainos
Mainos päättyy
– Meitä yhdisti samankaltainen huumori. Tämä kuva otettiin kuukautta ennen kuin poikamme Jose syntyi, Mari muistelee.
– Meitä yhdisti samankaltainen huumori. Tämä kuva otettiin kuukautta ennen kuin poikamme Jose syntyi, Mari muistelee.

– Menimme tuttumme asunnolle, ja yhtäkkiä Jope tuli saunasta pyyhe ympärillään. Katsoimme hetken toisiamme ja sitten Jope tuli tervehtimään. Juttelimme monta tuntia, ja se tuntui sielunkumppanuudelta.

Jope Ruonansuun suurin hitti päätyi suosikkikoomikon hautakiveen – Ile Vainio karaokeklassikon synnystä: Jope on harvinaisen herkillä, paljaana ja oma itsensä

Tuntien maratonkeskustelun jälkeen sielunkumppanuuden löytänyt kaksikko vaihtoi puhelinnumeroita. Pian Jope soittelikin Marille, ja pari alkoi tapailla.

– Lempi ei kuitenkaan roihahtanut yhtäkkiä, sillä Jopen julkisuus oli minulle vaikea asia, ja se mietitytti. Jope ei silti antanut periksi. Huomasin pian, että hänen seurassaan tunnen olevani kuin kotonani.

Maria ja Jopea yhdisti eritoten samanlainen huumorintaju ja musiikki.

– Istuimme usein pianon äärellä ja soittelimme kaikenlaisia biisejä. Toisena hetkenä vitsailimme milloin mistäkin ja nauroimme kippurassa. Myöhemmin kirjoitimme muutaman sketsinkin yhdessä Jopet Show -sarjaan.

Mainos
Mainos päättyy

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan