fbq
Vohveli

Falloskakkuja ja vaginavohveleita! Leipomoyrittäjä keksi hämmentävän bisneksen

Indonesian suosikkikohteeseen Balin saarelle aukesi lokakuussa uudenlainen leipomo.

Mr & Mrs Dick -kahvila nimittäin myy sukuelinten muotoisia herkkuja. Valikoimasta löytyy tikunnokasta syötäviä vohveleita, ja asiakas voi valita nautiskeltavakseen joko peniksen- tai vaginanmallisen herkun. Nautinto täydentyy esimerkiksi suklaakuorrutteella ja strösseleillä. 

TIS-Jonnalta outo paljastus - paidassa ex-heilan sukuelin

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Tämä on vain hupia. Tähän saakka reaktiot ovat olleet fantastisia. Kaikenlaiset ihmiset saapuvat nauttimaan konseptistamme, leipomon omistaja Carlo kertoo.

Hän sai ideansa vuosi sitten, kun ystävä kertoi samanmoisesta paikasta Milanossa. Indonesiassa lainsäädäntö on erittäin tiukka pornografian kohdalla, joten Carlo oli yhteydessä useisiin lakimiehiin ennen perustamista. Hän ei halunnut joutua ongelmiin viranomaisten kanssa.

Carlo halusi alusta asti tehdä sekä peniksen että vaginan muotoisia vohveleita, sillä kahvila kannattaa tasa-arvoa.

Joe kärsii mikropeniksestä: aikoo leikata elimensä suuremmaksi - hakee toimenpiteelle joukkorahoitusta! "Avullanne voin tyydyttää vaimoni"

Instagram-sivullaan Mr & Mrs Dick on jakanut ohjeet vohvelin oikeanlaiseen kokoamiseen.

- Valitse, dippaa, ruiskuta ja ripottele, neuvot kuuluvat.

Kahvilan seinät on koristeltu erilaisin hauskoin ja pikkutuhmin sloganein, kuten "elämä on kuin mulkku, se muuttuu kovemmaksi syyttä" sekä "vohveleita, jotka saavat sinut tulemaan". 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Kahvilan nimi, Mr & Mrs Dick, on inspiroitunut Angelina Jolien ja Brad Pittin tähdittämästä toimintaelokuvasta Mr. & Mrs. Smith

Älä tee näin makuuhuoneessa! Miehen sukuelin tärveltyi kamalaan kuntoon liian rajusta suuhoidosta!

Mr & Mrs Dick on herättänyt runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Heillä on liki 2 000 seuraajaa Instagramissa, ja ihmiset ovat ottaneet konseptin yleisesti hyvin vastaan. Osalle sukuelinvohveli on kuitenkin liikaa.

- Vaikka se maistuisi hyvältä, en haluaisi syödä sitä. Muoto on liian omituinen ja vulgaari makuuni, eräs esimerkiksi toteaa.

Gwyneth Paltrow'n emättimeltä tuoksuva kynttilä sai kilpailijan peniskynttilästä!

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Balin saari on yksi Kaakkois-Aasian suosikkikohteista. Ennen lähinnä reppureissaajien suosimaan paratiisiin on noussut useita tyylikkäitä ravintoloita ja kahviloita sekä luksusmajoituspaikkoja. 

Lukuisat julkisuudestakin tutut henkilöt ovat ihastuneet rantalomakohteeseen. Pääministeri Sanna Marinin bilejengiin kuuluneet ex-missi Sabina Särkkä, kohukuvaaja Janita Autio, bloggaaja Arttu Mustonen sekä radiojuontaja Tinni Wikström lähtivät vastikään saarelle nauttimaan palmunlehvien havinasta ja sinisestä vedestä.

Sanna Marinin bilejengi lähti Balille: Sabina Särkälle sattui haaveri - kuvat!