Hyppää pääsisältöön
Mies haluaa penisoperaation.

Joe kärsii mikropeniksestä: aikoo leikata elimensä suuremmaksi - hakee toimenpiteelle joukkorahoitusta! "Avullanne voin tyydyttää vaimoni"

Mies on kääntynyt yleisön puoleen tehdäkseen vaimonsa onnelliseksi makuuhuoneessa. Hän hakee penisleikkaukselleen joukkorahoitusta GoFundMe-sivustolla.

Queenslandista kotoisin oleva Joe unelmoi peniksensä totaalisesta muodonmuutoksesta, johon sisältyisivät vasektomia, ympärileikkaus ja peniksen suurentaminen. Paketille tulisi hintaa 6 000 dollaria, eli 5 380 euroa.

– Minä ja vaimoni saimme ensimmäisen lapsemme yli vuosi sitten ja niin ihana kuin tyttäremme onkin, toivoisin hänen olevan myös viimeinen lapsemme (vaimoni haluaisi useamman), hän kirjoittaa rahankeruusivustolla.

– Tämä on leikkauksista kallein, mutta ei tärkein.

Tärkeämpää Joelle on onnistua tyydyttämään vaimonsa. Mies tunnustaa, että hänen "mikropeniksensä" on ollut vaimolle suuri pettymys. Joe haluaisi korjata tilanteen ympärileikkauksen ja peniksen suurennusleikkauksen avulla.

– Minulla ei tule koskaan olemaan varaa tähän leikkaukseen yksin. Avullanne voin vihdoin saavuttaa unelmani; olla saamatta toista lasta ja tyydyttää vaimoni, hän jatkaa.

Mail Onlinen mukaan Joe ei ole saanut vielä yhtäkään lahjoitusta.

Lue lisää: Kannattiko salailu? Mies suostui seksiin vasta hääyönä - mikropenis paljastui ensin morsiamelle, sitten koko maailmalle

Lähde: Mail Online

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
Rex Features

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!