fbq
Maria Veitola

Vau, mikä muutos! Maria Veitola räväyttää rohkealla tukkatyylillä - kuva

Rempseä mediapersoona Maria Veitola, 49, tunnetaan ainaisen sanavalmiutensa lisäksi rohkeista ja omaperäisistä tyylivalinnoista, jotka ilahduttavat suomalaisia niin sosiaalisessa mediassa kuin televisio-ohjelmissakin.

Esimerkiksi Masked Singer Suomi -ohjelman vakiopanelistina toimiva Maria on nähty toinen toistaan upeammissa tyyliluomuksissa, jotka piristävät väriloistollaan. Mustassa, valkoisessa tai harmaassa juontajaa nähdään hyvin harvoin.

Maria Veitola törmäsi hiihtolomallaan kakkaiseen mielenilmaukseen Putinista: "Ilahduin tästä" - kuvat!

Tänään (26.5.) Marialla oli kampaamokäynti, ja valmiiksi lyhyet hapset ovatkin saaneet kokea todellisen megamuutoksen.

Instagramin tarinoihinsa Maria on ottanut valokuvan kampaajan penkiltä, jossa hän istuu pää kelmutettuna, vaalennusaine hiuksissa vaikuttaen.

Kampaamokäynnin jälkeen hän julkaisi melkoisen yllätyskuvan. Sateenkaarityylistään tuttu juontaja nimittäin siirsi värirakkautensa nyt myös pään karvoihin. Rohkeasti siilimalliseksi ajeltu tukka on nyt räikeän pinkki.

- Onni on uus tukka! Maria kirjoittaa kuvatekstissä.

Maria Veitola hehkuttaa julkkisystäviään: "On niin rohkea, kaunis ja herkkä sielu"

Räväkkä muutos on toden totta ihastuttanut Marian someseuraajat.

- Nams, mikä väri! Ja mikä mimmi, kommenteissa hehkutetaan.

- Onni on sun söpöys, eräs kehuu.

- Nam! valokuvaaja Meeri Koutaniemi kommentoi.

- Wohoo! Jos jokin, niin pinkki toimii aina, seuraaja toteaa.

- Hei NYT ON PIRUN SIISTI, wau, kommentoija ihastelee.

Maria Veitola matkusti Maltalle ja järkyttyi: tyly tilitys oligarkeista ja korruptiosta - "Sen näki jo maahan saapuessa"

Toimittajana ja talk show -emäntänäkin kansalle tuttu Maria on luotsannut seitsemän tuotantokautta huippusuosittua Yökylässä Maria Veitola -realitysarjaa, jossa hän yökyläilee suomalaisjulkkisten kodeissa. 

Maria Veitolan tilaama postilähetys jäi jumiin tulliin - tarinalla yllättävä opetus