Urheilullinen Martina Aitolehti sai lääkäriltä hyviä uutisia: ”Hän oli kovin optimistinen tulevien kuukausien suhteen”

Hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehdellä, 38, on syytä iloita. Hän sai hyviä uutisia lääkäriltään eilen maanantaina (14.6.)
Tulevaa Revenge Body with Martina Aitolehti -ohjelmaa juontava tv-persoona kävi Turussa tapaamassa jalkaansa leikkaavaa lääkäriä.
– Hän oli kovin optimistinen tulevien kuukausien suhteen. Saan pikkuhiljaa aloittaa trainerilla kevyen pyöräilyn ja vesijuoksun. Heinäkuussa sitten nousujohteisesti juoksun. Elokuussa kuvataan jalka vielä ennen kisaa, ja mietitään aikataulu leikkaukselle. Nyt vaan on maltettava ottaa iisisti ja keskittyä uintiin, Martina kertoo Instagramissa.
Martina teloi jalkansa muutama viikko sitten treenien alkulämmittelyssä. Tapaturman jälkeen hänet vietiin sairaalaan magneettikuvaukseen.
Martinalta oli revennyt toisesta takareidestä jänteet. Kivun lisäksi vamma oli Martinalle henkisesti kova kolaus. Hän oli tiukassa treenivaiheessa syksyllä käytäviä triathlonin maailmanmestaruuskisoja varten.
– On ottanut aikaa että olen omassa päässä, kropassa, valmentajien ja Hannun kanssa käsitellyt tämän asian. Olen itkenyt, mietiskellyt ja yrittänyt löytää tästäkin positiiviset puolet, Hän kertoi Instagram-tilillään viime viikolla.
Kisoihin hän aikoo osallistua loukkaantumisestaan huolimatta.