Muusikko Elias Kaskinen lähti hiihtämään kaukopartioiden jalanjäljissä: "Jännittää..."

Laulaja ja lauluntekijä Elias Kaskinen, 28, on päättänyt koetella rajojaan. Hurmaava artisti kertoi Instagram-sivuillaan osallistuvansa Utin kaukopartiohiihdon 75 kilometrin matkalle. Tarkoituksena on hiihtää 75 kilometriä pelkillä evästauoilla.
Utin kaukopartiohiihdon sivuilla kerrotaankin, että Eliaksen valitsemalta matkalta saa hopeisen mitalin mikäli alittaa 12 tunnin aikarajan. Kuvatekstiin rohkea Elias kirjoittaa:
Elias kertoo Instagramin tarinat-osiossa, etteivät he Patrikin kanssa ole asettaneet aikatavoitetta hiihdolleen ensikertalaisina. Kaukopartiohiihto on sodan ajan kaukopartiomiesten perinteitä vaaliva tapahtuma.
Vuosittain järjestettävän tapahtuman suojelijana toimii sodan ajan kaukopartiossa toiminut veteraani tai perinnetoimintaan liittyvä henkilö ja tänä vuonna kyseiseen rooliin onkin valittu 100-vuotias lotta Minna Ehanto Helsingistä. Eliaksen retkikumppani Patrik on suomalaisille tuttu Salatut elämät -sarjasta, jossa hän näytteli Miro Holmia.
Tähdet tähdet -kilpailunkin voittanut Elias on saanut runsain joukoin kullanarvoisia vinkkejä kuvajulkaisunsa alle.
- Purista perseellä normaalisti!
- Juo tänään hitosti vettä (muista suola) ja tankkaa myös hiilaria, et on tankit huomenna täynnä.
- Keksipaketit aukeaa N-Y-T NYT! Elias vastaa.
- Rakkolaastaria tai kinesioteippiä (pieniä paloja minigrip-pussiin) rakkoihin ja hiertymiin.
- Riittävän rauhallinen alku niin hyvin menee!
- Suomalainen sisu ja rakkolaastarit.