Mitä Tuurissa tapahtui? Vesa Keskinen katosi julkisuudesta – harvinainen ulostulo Seiskalle
Mysteerimies Keskinen ei ole aikoihin pyörinyt parrasvaloissa.
Oli aika, jolloin Suomen kansa sai alituisesti lueskella Vesa Keskisen, 58, kuulumisia Etelä-Pohjanmaan Tuurista.
Video: Vesa Keskinen katosi julkisuudesta
Veljekset Keskisen kyläkauppakeisari on ollut monessa mukana. Milloin on ostettu Lamborghinia, milloin tilattu maailmantähtiä esiintymään.
Värikkäitä käänteitä ja jutunjuurta on riittänyt runsain mitoin. Viime vuosina Vesaa ei ole kuitenkaan nähty otsikoissa.
Edellisen kerran Keskinen oli tapetilla syksyllä 2023, kun hän keksi kiikuttaa kokonaisen kauppahallin kyläkauppansa pihaan.
Sen koommin visionääristä ei ole juuri kuultu. Monimiljonääri tuntuu kadonneen kuin maan nielemänä.
Seiska tavoitti Vesan
Vielä harvemmassa ovat ne kerrat, kun kaiken kansan tuntemaa Vesaa on nähty henkilökohtaisesti yhtikäs missään.
Hän on jo pidempään tyytynyt antamaan sähköpostihaastatteluita, ja nekin ovat olleet hyvin, hyvin harvinaisia.
Seiskan reportterin sinnikäs yhteydenpito tuotti kuitenkin tulosta. Nyt Vesa kertoo vihdoin kuulumisiaan – tosin tälläkin kertaa sähköpostin välityksellä.
Luokkansa ujoin poika
Seiska kysyi suoraan Vesalta, miksei tätä ole näkynyt pitkään aikaan missään. Monimiljonäärin vastaus on jälleen tuttua Keskis-laatua, eli tarkkaan kirjoitettua ja hyvin jäsenneltyä painovalmista tekstiä.
Paperit eivät pysyneet käsissä, hiki virtasi ja sanat takeltelivat.
– En ole koskaan ollut parrasvaloihin kaipaava henkilö. Olin ala- ja yläasteella sekä vielä lukiossakin luokkani ujoin poika, kun piti esiintyä, Vesa yllättää.
– Paperit eivät pysyneet käsissä, hiki virtasi ja sanat takeltelivat. Luokkakaverini edelleen muistavat ne lukuisat kerrat.
Koko suunnitelma julki
Kaikki kuitenkin muuttui vuosituhannen vaihteessa. Tuolloin nuori kyläkauppias alkoi aktivoitua huomattavasti median suuntaan.
– Päätin loppuvuodesta 2000 alkaen ”uhrata” itseni – täysin laskelmoidusti – julkisuudelle Kyläkaupan menestyksen edistämiseksi. Koko Kyläkaupan seutukunnan eduksi, Vesa kirjoittaa.
Parrasvaloja parempaa kaupallista tunnetilaa ei saa mistään.
– Rehellinen mielipiteeni on, että parrasvaloja parempaa kaupallista tunnetilaa ei saa mistään.
– Huomion keskipisteenä oleminen tuo kuvaamattoman olotilan, josta ei haluaisi koskaan luopua, kauppias kuvailee.
Satumaisen rikas mies
Enää Vesalla ei ole samanlaista tarvetta olla esillä. Kuten Seiska hiljattain raportoi, Veljekset Keskisen talousluvut ovat suorastaan mykistävää luettavaa.
Hän on kerryttänyt firmansa avulla kymmenien miljoonien eurojen jättiomaisuuden, josta jakaa osinkoja.
Kansankielellä Vesan jättimäisestä miljoonakakusta riittää jaettavaa vielä useille jälkipolville.
Yllättävä nosto Janesta
Vesa myöntää itsekin Seiskalle, että median suhteen ”linja on viime vuosina muuttunut.”
– Se on totta. Ei ole mitään yhtä syytä, hän kuitenkin korostaa.
Jane ei ole missään vaiheessa suoraan tai epäsuorasti antanut ymmärtää...
Yllättäen kyläkauppias nostaa esiin pitkäaikaisen puolisonsa Janen roolin.
– Jane ei ole missään vaiheessa suoraan tai epäsuorasti antanut ymmärtää, että julkisuutta pitäisi vähentää. Hän on aina sanonut olevansa tarvittaessa tukenani julkisuudessa, miljonääri alleviivaa.