Johannalla oli pakko-oireisia ajatuksia lapsensa tappamisesta, määrättiin kahdeksi kuukaudeksi suljetulle osastolle - tänään tv:ssä

Akuutti Johanna Ekola
Mainos
Mainos päättyy

Tiistaina terveyteen keskittyvässä Akuutissa keskitytään pakko-oireiseen häiriöön (OCD). 

Pakko-oireistaan Akuuttiin on tullut kertomaan Tuukka Hämäläinen, jonka elämää pakko-oireet hallitsevat voimakkaasti. 

Esimerkiksi ulos lähteminen ahdistaa, koska siellä monet asiat tuntuvat likaisilta. 

– Nuoren aikuisen elämään kuuluvat tyypilliset kokemukset on jääneet väliin. Olen aina halunnut mennä patikoimaan luontoon, mikä on jäänyt tekemättä. Lukion jälkeen en pystynyt enää menemään kesämökille, kun siellä ei ole juoksevaa vettä, Tuukka kertoo Ylen tiedotteessa. 

Akuutti Tuukka Hämäläinen
Ulos lähteminenkin ahdistaa Tuukka Hämäläistä.
Mainos
Mainos päättyy

Johannan vakavat pakko-oireet johtivat rikokseen – ”Onneksi äitini on antanut anteeksi”

Tuukalle ajatus kuolemanpelosta hiipi mieleen jo nuorena. Vasta myöhemmin hän on tajunnut senkin olleen pakko-oireinen ajatus. 

Joskus pakko-ajatukset ovat niin pelottavia, ettei henkilö uskalla edes hakea niihin apua. Johanna Ekola pelästyi ajatuksiaan, joissa hän tappaa oman lapsensa ja hakeutui lääkäriin puhumaan niistä.

Johannan ajatuksia ei kuitenkaan tuolloin osattu tunnistaa pakko-oireisiksi. Sen sijaan hänen epäiltiin olleen psykoosissa ja Johanna määrättiin suljetulle osastolle kahdeksi kuukaudeksi. Johannaa pidettiin vaarallisena ajatustensa takia, vaikka hän ei sitä ollut. 

Lappeenrantalainen Johanna kärsii pakko-oireista: En pysty huolehtimaan lapsistani

HUSin IT-psykiatrian ja psykososiaalisten hoitojen linjajohtaja Jan-Henry Stenberg kertoo ohjelmassa, että hoitohenkilöstön osaaminen OCD:n osalta on vuosikymmenessä kehittynyt ja nykyään pakko-oireyhtymä osataan tunnistaa terveydenhuollossa paremmin. 

Mainos
Mainos päättyy

Nykyään monet pakko-oireista kärsivät joutuvat käymään vuosia kestävässä hoidossa. Ohjelmassa toimittaja Risto Kuusisto matkustaa Norjaan tutustumaan varsin lupaavaan Bergenin lyhyeen OCD-hoitoon, joka on pian tulossa myös Suomeen. Uusi hoito kestää vain neljä päivää. 

Seurantatutkimuksessa OCD:stä parani kokonaan lähes 70 prosenttia, ja näistä lähes 70 prosenttia oli terveinä vielä neljä vuotta seurannan jälkeen. Bergenin neljän päivän terapian ovat kehittäneet professori Gerd Kvalen ja psykologian professori Bjarne Hansen. Time-lehti valitsi heidät 50 ihmisen joukkoon, jotka muuttivat terveydenhuoltoa vuonna 2018. 

Vuosia pakko-oireista kärsinyt Timo parannettiin aivovauriolla – ”Leikkaus muutti elämäni!”

Akuutti: Apua ahdistaviin pakko-oireisiin tiistaina 8.3. kello 20 TV1:llä. 
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan