Lappeenrantalainen Johanna kärsii pakko-oireista: En pysty huolehtimaan lapsistani

Lappeenrantalaisen Johanna Paanasen, 31, elämää hallitsevat tahtomattomat pakko-oireet ja -ajatukset, joille hän ei mahda mitään.
– Järki sanoo, että lukitsin varmasti ulko-oven, mutta silti tulee niin voimakas tunne, että jos en kuitenkaan sulkenut. Vaikka otan valokuvia ulos lähtiessäni sammutetuista kahvinkeittimestä ja liedestä, silti ajatuksiin voi nousta mielikuva, että jospa laitonkin ne päälle uudelleen kuvan ottamisen jälkeen, Johanna huokaa.

Johannalla on kolme lasta, joista hän ei pysty itse huolehtimaan pakko-oireidensa vuoksi. Lapset ovat hänen äidillään hoidossa.
– Näen lapsiani päivittäin, mutta tuntuu raskaalta, että he viettävät arkensa muualla kuin minun kanssani. Ikävää hellittää huomattavasti se, että minulla on onneksi mahdollisuus tavata heitä usein.

Lisäksi Johannalla on skitsoaffektiivinen häiriö, joka usein sekoitetaan skitsofreniaan, vaikka ne ovat kaksi eri asiaa, vaikkakin oireet muistuttavat toisiaan. Skitsoaffektian aiheuttaa 17. kromosomin poikkeavuus, mikä aiheuttaa psykoottisia oireita sekä masennus- ja maniajaksoja. Poikkeavuus altistaa myös itse skitsofrenialle.
– Järkytyin sydänjuuriani myöten, kun ensimmäisen kerran kuulin äänen puhuvan ulkoapäin. Sisäisesti kuuluvat äänet eivät tunnu niin pahoilta, mutta tuo ulkoapäin kuulunut miehen ääni oli puistattavin kokemus mikä minulla on ikinä ollut. Kuulinko minä todella sen?
– Nämä ovat sellaisia asioita, joista ei paljon puhuta. Niitä hävetään ja ollaan mieluummin hiljaa.