Johannan vakavat pakko-oireet johtivat rikokseen – ”Onneksi äitini on antanut anteeksi”

Lappeenrantalaisen Johanna Paanasen, 31, elämää hallitsevat tahtomattomat pakko-oireet ja -ajatukset, joille hän ei mahda mitään.
– Järki sanoo, että lukitsin varmasti ulko-oven, mutta silti tulee niin voimakas tunne, että jos en kuitenkaan sulkenut. Vaikka otan valokuvia ulos lähtiessäni sammutetuista kahvinkeittimestä ja liedestä, silti ajatuksiin voi nousta mielikuva, että jospa laitonkin ne päälle uudelleen kuvan ottamisen jälkeen, Johanna huokaa.
Lisäksi Johannalla on skitsoaffektiivinen häiriö, joka usein sekoitetaan skitsofreniaan, vaikka ne ovat kaksi eri asiaa, vaikkakin oireet muistuttavat toisiaan. Skitsoaffektian aiheuttaa 17. kromosomin poikkeavuus, mikä aiheuttaa psykoottisia oireita sekä masennus- ja maniajaksoja. Poikkeavuus altistaa myös itse skitsofrenialle.

Lappeenrantalainen Johanna kärsii pakko-oireista: En pysty huolehtimaan lapsistani
Jatkuvien vakavien pakko-oireiden lisäksi skitsoaffektiivinen häiriö vaikeuttaisi elämää suunnattomasti, ellei Johannalle olisi löytynyt toimivaa lääkitystä.
– Kun alan parantua masennusvaiheesta, se voi minun kohdallani kääntyä maniaksi. Silloin muutun täysin toisenlaiseksi ihmiseksi ja teen asioita, joita en muutoin milloinkaan tekisi.
Maniavaiheessa Johanna on tehnyt muun muassa maksuvälinepetoksen äitinsä nimissä ja pelannut 20 000 euron edestä uhkapelejä.

– Se oli kauheaa. Onneksi äitini on antanut anteeksi. Maksan velkoja vähän kerrallaan pois. Lisäksi maniavaiheessa voi syttyä ihan älyttömän vahva himo alkoholiin ja seksuaalinen tarve on niin pakottava, ettei siinä ajattele olemassa olevaa parisuhdettakaan miltään osin. Voin myös hamstrata tavaraa ilman mitään järkevää syytä.
Johannan arjessa puoliso hoitaa kodin siivouksen. Johannan alkaessa puunata paikkoja, sille ei tule loppua, vaan kaikki menee överiksi.
– Olisin onnellinen, jos voisin elää tasapainoista elämää kuten suurin osa ihmisistä. Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut hyvää hoitoa sairauksiini ja että voin ylipäätään elää suhteellisen normaalia elämää tarkan lääkityksen avulla. Tiedän monia kaltaisiani, jotka ovat laitoshoidossa tai lukkiutuneet koteihinsa, kun oireet painavat päälle.
Johanna sanoo olevansa pahoillaan, että hän on aiheuttanut ihmisille hämmentäviä tilanteita. Kaikki eivät edes tiedä hänen sairaudestaan.
– On hyvä, että näistäkin vaietuista asioista uskalletaan nykyään puhua. Häpeä on pienempi, kun sairaudesta keskustellaan avoimesti, ja se taas auttaa näkemään, että minulla voi sittenkin olla toivoa paremmasta.