Janni Hussin someura saavutti ison merkkipaalun! Kaikki sai alkunsa Cheekistä - mutta miten?

Sosiaalisen median vaikuttajana, mallina ja radiojuontajana toimivalla Janni Hussilla, 29, on syytä juhlaan. Pirteästä olemuksestaan tunnettu Janni julkaisi juhlan kunniaksi talvisen kuvan Instagram-tilillään. Kuva sattuu nimittäin olemaan somevaikuttajan kolmastuhannes julkaisu Instagramissa.
Kuvassa Janni istuu avannon suulla vihreässä uimapuvussa, jalat jo avannon puolella ja ihailee taivaanrannassa helottavaa aurinkoa. Kuvatekstissään Janni tunnustaa, että ihan helposti kaunis somekuva ei syntynyt.
– Mietin pitkään minkä kuvan julkaisisin tän merkkipaalun kunniaksi ja päätin sit painaa tän, missä näkyy mun tavaramerkki kohellusmustelmat ja hetki kun kävin pari viikkoa sitte jäädyttämässä perskannikat hyvää instakuvaa varten, Janni kirjoittaa humoristiseen tyyliinsä.
Radio Suomipopin Aamulypsyssä nykyisin vaikuttavalla Jannilla on takataskussaan hauska tarina siitä, kuinka hänestä tuli sosiaalisen median vaikuttaja ja nimenomaan Instagramin puolelle. Yllättäen Jannin sometarina on saanut alkunsa Cheekinä tunnetun Jare Tiihosen myötävaikutuksesta.
– Oon liittyny Instagramiin 8.9.2012, eli tarkalleen 8v 7kk ja 1pv sitten. Instan saloihin mut tutustutti Jare Tiihonen jossain kissanristiäisissä. Jare oli vakuuttunut, että instasta tulee seuraava ”juttu”. Pitkään aattelin et onpa hölmöä vaan lisäillä omia kuvia johonkin alustalle, mut kuinka ollakaan se alko hiljalleen tuntua ihan hauskalta ajatukselta!
Alun alkujaan Kouvolasta kotoisin oleva Janni asuu nykyään avopuolisonsa Joel Harkimon, 31, kanssa Helsingin keskustassa. Janni kertookin juhlajulkaisussaan, että kokee Instagramin olevan myös hyvä tapa päivittää kuulumisia myös sukulaisten kanssa.
– Mummo aina päivitteleekin, että mun kuulumiset näkee parhaiten kun avaa instan, Janni naureskelee.
Jannilla onkin ollut ahkera tahti somejulkaisujen luomisessa, joten ei ihme että näyttävällä mediapersoonalla on Instagramissa yksinään yli 251 000 seuraajaa. Lähes päivittäin somejulkaisuja luovan Jannin juhlapostauksen voit lukea kokonaisuudessaan alta.
Rankka vuosi vei voimat! Janni Hussi avoimena Seiskalle: ”Joel Harkimo on tukipilarini”
Janni päätti avopuolisonsa Joelin kanssa laittaa ensimmäisen yhteisen kotinsa myyntiin aiemmin tänä vuonna. He ehtivät asua hulppeassa arvoasunnossa vuodesta 2019 alkaen. Viisi vuotta sitten valmistuneeseen asuntoon muuttaminen oli molemmille jännittävä hetki. Pariskunta kertoikin muuttopuuhistaan HussiPodissa huhtikuussa 2020.
– Oltiin oltu yhdessä neljä kuukautta, kun ruvettiin jo katselemaan kämppiä, Joel kertoi podcastissa.
– Ei me oltu päätetty, että ostetaan, mutta googlailtiin ja käytiin katsomassa jotain viittä kämppää. En ollut asunut kenenkään kanssa. Jännitti. Varsinkin nyt kun ostimme asunnon, emme vuokranneet. Se on iso steppi. Aluksi jännitti, mitä omille kamoille tapahtuu? Miten löydetään yhteinen sävel? Ettei se ole sun koti, missä mä olen kylässä.
Jannia puolestaan jännitti asunnon omistaminen, sillä menevä nainen oli aiemmin asunut vain vuokralla. Asunto on molempien puoliksi omistama.
– Mua jännitti enemmän se, että miten se prosessi menee. Saanko lainaa? Kaikki oli niin häilyvää. Näet vain numeroita paperilla. Mikään ei ollut konkreettista ennen kuin sai avaimet käteen, Janni sanaili podcastissaan.
