Dannyn raju kirjaväite: ex-vaimo oli helpottunut miehensä pettämispuuhista – kiittää Liisaa suhtautumisesta Armi Aavikkoon: ”Hän tavallaan ymmärsi”

Liisa Seppälä, Danny ja Armi Aavikko
Mainos
Mainos päättyy

Liisa Seppälä ja Danny kohtasivat ensimmäisen kerran syksyllä1967, kun Danny vielä seurusteli Katri Helenan kanssa. Danny vei Liisan vihille neljä vuotta myöhemmin. Viiden vuoden aikana perheeseen syntyi kolme lasta. Vanhemmat olivat kiireisiä töidensä vuoksi, ja yhteistä aikaa oli vähän.

Elämäkerta: Danny petti Katri Helenaa - Katrin eksä uhkasi laulajaa aseella

Liisa Seppälä ja Danny

Danny sanoo Tuntematon Danny -kirjassa kokeneensa riittämättömyyttä avioituessaan ”sivistyneen ja kirjanoppineen naisen kanssa”. Dannyn mielestä hän ja Liisa olivat liian erilaisia. Danny aloitti 1970-luvun lopulla julkisen salasuhteen Armi Aavikon kanssa mutta ei kuitenkaan eronnut Liisasta, koska ei halunnut rikkoa perhettään.

Erikan syrjähyppy Danny-näyttelijän kanssa katkaisi suhteen - kirja: näin Danny kosti ja nöyryytti Erikaa ravintolassa

Mainos
Mainos päättyy

Danny kiittää Liisaa tavasta, jolla tämä suhtautui pettämiseen.

En olisi voinut toivoa Liisalta reilumpaa suhtautumista. Hän tavallaan ymmärsi. Ehkä hänelle oli jonkinlainen helpotuskin tietää, että minulla on lähelläni joku, koska hän itse oli niin paljon matkoilla.

Liisa haki eroa vasta vuonna 2005.

Emme olleet perinteinen perhe, vaan kahden yrittäjän yhteishanke. Suhteemme perustui keskinäiseen kunnioitukseen ja lapset olivat tärkeä yhdistävä tekijä. Liisa on fiksuimpia tuntemiani naisia. Hänelle olisi hyvin voinut antaa pääministerin viran, Danny kuvailee eksäänsä.

Danny julkaisi elämäkerran: kirjassa ei sanaakaan Helmistä - näin Dannyn tytär kommentoi isänsä naisjuttuja

Armi Aavikko oli 18-vuotias, kun hänet kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 1977. Armi lähti mukaan Dannyn show-kiertueelle, jolla oli tarkoitus etsiä hänelle seuraaja.

Mainos
Mainos päättyy
Armi ja Danny

Armi ja Danny tunsivat vetoa toisiinsa ja kamppailivat lähes vuoden tunteitaan vastaan. Lopulta kaksikko päätyi salasuhteeseen, jota kesti 15 vuotta.

Koko Suomi puhui siitä, että olen rakastunut toiseen naiseen ja oli siinä oikeassa. Olen aina kunnioittanut Liisaa, mutta kun törmäsin Armiin, koin uudella tavalla olevani tarpeellinen. Liisa ei ollut erityisen tunnepohjainen, vaan pätevä liikealan ihminen. Armille saatoin olla osaava, kannustava ja tärkeä. Hän tarvitsi minua enemmän kuin Liisa, Danny kertoo kirjassa.

Kuollut ex-missi löytyi turkkiin kääriytyneenä – Armi Aavikon Anja-äiti muistelee tyttärensä viimeistä päivää: Danny alkoi leikkiä leskimiestä

Vuosien kuluessa Dannyn rakkaus Armia kohtaan syveni entisestään.

Joka päivä mietin, että miksi olen vielä tässä enkä lähde. Tein päätöksen yhä uudelleen, että tämä on viimeinen kerta Armin kanssa, mutta tunne ei tottele järkisyitä. Samanlaisessa tilanteessa kamppailee moni muukin.

Danny lupasi 1970-luvun lopussa Armille, että vie tämän vihille, kunhan hänen lapsensa olisivat kasvaneet aikuisiksi. Toisin kuitenkin kävi.

Mainos
Mainos päättyy

Armi alkoi alkoholisoitua, ja tilanne paheni hänen siskonsa kuoltua vuonna 1992. Samana vuonna Danny ja Armi erosivat lopullisesti. Paluusta keikkalavoille haaveillut Armi kuoli keuhkokuumeeseen 43-vuotiaana vuonna 2002.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Dannyn raju kirjaväite: ex-vaimo oli helpottunut miehensä pettämispuuhista – kiittää Liisaa suhtautumisesta Armi Aavikkoon: ”Hän tavallaan ymmärsi”