Kuollut ex-missi löytyi turkkiin kääriytyneenä – Armi Aavikon Anja-äiti muistelee tyttärensä viimeistä päivää: Danny alkoi leikkiä leskimiestä

Anja Aavikko, 93, muistaa ikuisesti tyttärensä, vuoden 1977 Miss Suomi Armi Aavikon, kuolinpäivän, 2. tammikuuta vuonna 2002.
Armi oli ollut viettämässä joulua Anjan luona. Perinteinen joulukirkko jäi väliin, sillä äidillä ja tyttärellä oli molemmilla kova flunssa. Armin yskä oli kuitenkin hyvin kuivaa ja raastavaa, joten Anja kehotti tytärtään tilaamaan lääkärin.
– Armi lähti kotiinsa uudeksi vuodeksi. Kun hän ei vastannut puheluihini, huolestuin. Lopulta soitin isännöitsijälle, joka sitten löysi turkkiin kääriytyneen tyttäreni kuolleena. Silloin minulta meni jalat alta.

Armi Aavikon järkyttynyt äiti jyrähtää Dannylle: Lopeta haudalla hyppiminen!
Ruumiinavauksessa selvisi, että Armi menehtyi toisessa keuhkossa olleeseen keuhkokuumeeseen.
– Armi oli yöllä soittanut ilmeisesti apua pyytääkseen kaksi puhelua. Koska kyseessä ei ollut rikos, sain tietooni vain numeroiden alkuosan, joten en tiedä, kenelle hän on yrittänyt soittaa, Anja kertoo.

Armin lempikirja Raamattu oli jäänyt kodin pöydälle avoimena toisen korinttilaiskirjeen kohdalta. Hän oli lukenut Kristuksen kirkkaudesta, aarteista, joka on saviastioissa.
Armin äiti Anja Aavikko syyttää Dannyä katteettomista lupauksista: Kiltti tyttäreni uskoi!

Anja ihmetyttää, että Armin kuoltua Danny alkoi ikään kuin leikkiä leskimiestä.
– Kuoleman jälkeen on ollut hyvä kuuluttaa rakkauttaan julkisuudessa, mutta Armin eläessä suhde oli pidettävä salassa. Omassa juhlakonsertissaankin heijasteli Armin kuvia taustalle, Anja tuhahtaa.
Dannyn viinaostokset ihmetyttivät! Armi Aavikon Anja-äiti: Tyttäreni oli nuorena raitis
Anja ei ole montaa kertaa ollut itse musiikkineuvokseen yhteydessä tyttärensä kuoleman jälkeen, mutta viimeisen puhelun hän muistaa.
– Kysyin Dannylta, jättääkö hän Armin lopultakin rauhaan vai kerronko ne asiat lehdistölle, joita hän ei varmasti halua julkisuuteen, Anja sanoo ja nostaa malliksi neljä sormeaan pystyyn.
– Danny sanoi ääni väristen, että älä kerro. Nyt kysyn, aikooko hän vielä viimeisellä tuomiollakin kierrellä totuutta, sillä sekin hetki koittaa joskus, syvästi uskovainen Anja päättää.