Tamara Lundin traumaattinen kokemus: häät muuttuivat hautajaisiksi

Laulajana ja filmitähtenä tunnettu Tamara Lund avautui järkyttävästä kokemuksestaan.
Turkulaissyntyinen Tamara Lund teki menestyksekkään uran operettilaulajana Euroopan näyttämöillä.
Videolla Jussi-palkintojen lyhyt historia.
Vaikka hänet muistetaan parhaiten iskelmätähtenä ja kansainvälisen uran tehteenä laulajana, olivat hänen juurensa teatterissa.
Syksyllä 1961 Tamara aloitti Teatterikoulun kurssikavereinaan muun muassa Liisamaija Laaksonen, Maija-Liisa Peuhu, Antti Litja, Risto Palm, Ritva Oksanen ja Katriina Rinne.
Tamara teki Suomessa muutamia elokuvia, joista tunnetuimmat ovat Kun tuomi kukkii (1962) ja Villin Pohjolan kulta (1963), jonka TV1 esittää tiistaina 29. heinäkuuta.
Morsian vaihtui
Teatterikoulussa Tamaraa vilkuili sillä silmällä helsinkiläinen Risto Palm, mutta pettymyksekseen nuorukainen ei saanut vastakaikua ihastukseltaan.
– Nuoreen Esko Salmiseen törmätessäni menin aivan sanattomaksi ja jalat olivat hyytelöä. Eroottisuus hänessä oli suorastaan ylitsepursuavaa, Tamara tunnusti muistelmissaan.
Ei tullut Eskostakaan Tamaran rakastettua, vaan sen paikan vei lopulta näyttelijä-muusikko Rami Sarmasto.

Vuonna 1963 vastavalmistunut Tamara sai kiinnityksen Turun kaupunginteatteriin. Hänen ensimmäinen roolinsa oli West Side Storyn Anita ja vastanäyttelijänä oli Tamaran suuresti kunnioittama Rami.
Jo harjoituksissa Tamaraa hermostutti ja heikotti komean näyttelijän lähellä. Rami ei kuitenkaan ollut vapaa mies. Hän oli kihloissa näyttelijä Anita Sohlbergin kanssa.

West Side Storyn harjoitusten edetessä kihlaus purkaantui. Taustalla saattoi olla Ramin ja Tamaran työmatka Tampereelle katsomaan My Fair Lady -näytelmää.
– Kun pysäköimme auton meidän pihallemme, puheet vaimenivat suudelmiksi ja kosketukset muuttuivat hyväilyiksi. Kun lopulta erosimme, auton ikkunat olivat kuumista tunteista huurteiset, Tamara muisteli.
Rami ja Tamara kihlautuivat 11. joulukuuta 1964. Hääpäiväksi merkittiin kalenteriin 22. helmikuuta 1965, ja paikkana olisi Turun tuomiokirkko.
Turvavyö vei miehen mukanaan
Helmikuun 13. päivä Rami ja Tamara lähtivät keikalle Harjavallan Hiitteenharjulle.
Rami ei olisi halunnut lähteä matkaan. Hän oli sairaana, mutta morsian uskoi vatsakipuilun ja päänsäryn johtuvan jännityksestä.
Parin Cortinassa oli kesärenkaat ja maassa lunta. Harjavaltaan he eivät koskaan saapuneet, sillä matka katkesi traagisesti Humppilassa.

Telaketjutraktoria kuljettanut kuorma-auto törmäsi nuorten autoon ja repäisi kuljettajan puoleisen sivun auki. Tähän sivuun oli kiinnitetty Ramin turvavyö, ja se vei miehen mukanaan.
– Yritin saada hänestä otetta, ettei hän olisi päässyt putoamaan tielle, mutta en onnistunut. Hän löi päänsä jäiseen tiehen ja jäi riippumaan puoliksi ulos autosta, joka pysähtyi.
– Tunsin vihlovaa kipua rintalastassani, mutta ryntäsin turvavyöstä selvittyäni ulos autosta Ramin luo, Tamara kirjoitti elämäkerrassaan.
Kuorma-auto oli paennut paikalta. Oli pimeää. Tamara ja kyydissä ollut ystävä työnsivät talvitakin Ramin alle.
Tamara juoksi tietä pitkin huutaen apua. Kukaan ei kuullut.
– Loputtoman pitkältä tuntuneen ajan jälkeen paikalle tuli henkilöauto, joka pysähtyi. Rami nostettiin varovarovaisesti syliini takapenkille ja ajoimme kohti lähintä sairaalaa.
Hääpäivänä sulhanen laskettiin hautaan
Perillä sairaalassa Tamara juoksi sisälle ja huusi apua. Rami vietiin kiireesti hoitoon.
– Ajatukset myllersivät mielessäni. Vähän ennen onnettomuutta olin ehdottanut Ramille, että minä siirtyisin ajajan paikalle. Jos olisimme tehneet niin, olisi Rami pelastunut.
– Olimme puhuneet elokuvasta Juna, ja Ramin viimeisiksi sanoiksi olivat jääneet ”siinä oli fantastinen loppu”, Tamara on kertonut.
Kun Tamara pääsi rakkaansa luokse, oli tämä jo todettu kuolleeksi. Rami makasi selällään kädet ristissä rintansa päällä vieressään pöydällä kihlasormus.
– Elämällä ei ollut enää mitään merkitystä. Minä halusin kuolla. Lähdin kulkemaan pitkin sairaalan käytäviä ainoana ajatuksenani löytää partakoneen terä, jolla voisin viiltää ranteeni.
Odotettu hääpäivä muuttui hautajaispäiväksi. Rami haudattiin Turun hautausmaalle.
Kolme vuotta myöhemmin Tamara avioitui oopperalaulaja Aatos Tapalan kanssa, ja pari sai pojan.

Liitto päättyi vuonna 1985, ja Tamara avioitui vielä samana vuonna romanialaissyntyisen laulajan Alexandru Ionitan kanssa. Heille syntyi Maria-tytär, joka on jatkanut vanhempiensa jalanjäljissä laulajana ja näyttelijänä.
Tamara menehtyi syöpään 64-vuotiaana heinäkuussa 2005.
Villin Pohjolan kulta nähdään tiistaina 29. heinäkuuta klo 13.20 TV1:llä.
Lähde: Tamara Lundin Lohikäärmeen pahvikulissit (Otava, 2000).