Pirkko Mannola kieltäytyi alastonkohtauksesta – yksi asia harmitti

Vuonna 1958 Pirkko Mannola kruunattiin Miss Suomeksi, ja pian avautui tie myös filmitähdeksi.

Videohaastattelussa tuottaja Markus Selin:

Heti yhdessä ensimmäisistä elokuvistaan Nina ja Erik Pirkko pääsi valkokankaan hurmurin ja herrasmiehen Tauno Palon vastanäyttelijäksi. 

Eräässä kohtauksessa hänen piti haukkua Taunon roolihahmo, mutta eihän siitä mitään tullut. Pirkko oli sulaa vahaa Taunon edessä.

– Tauno oli uskomattoman hieno ihminen. Hän kannusti minua kovasti kohtauksessa. Lopulta Tauno vietiin pois studiosta ja haukuin Aarne Tarkaksen. Ohjaaja oli helpompi haukkua kuin suuri Tauno, Pirkko muistelee Katson haastattelussa.

Kuherruskuukausi toisen miehen kanssa

Valkokankaalla Pirkko kohtasi aikansa loistavimpia näyttelijöitä. Jälkipolville Komisario Palmuista tutun Leo Jokelan Pirkko muistaa hyvin.

Kun Filmi-Teollisuus meni vuonna 1965 konkurssiin, Leo siirtyi televisioon ja kaksikko teki kuusi vuotta Kuten haluatte -sketsisarjaa.

Leon kohtalo oli kova. 1970-luvulla hänen terveytensä alkoi heiketä, eikä tilannetta helpottanut alkoholiongelma. Pirkko muistaa tämän itsekin.

– Luonnossa Leo oli hiljainen mies. Hän aina kutoi kulisseissa. Ei hän paljon puhunut, mutta kun hän astui kuvaan, kukaan ei katsonut kuin Leoon.

– Ensimmäinen tutustumisemme oli, kun teimme Iskelmäketjua (1959). Leo oli siinä maskeeraajana. Siellä hän nukkui yöt ja aamulla nousi laittamaan meikkiä naamaamme.

Elokuvien lisäksi Pirkko näytteli Leif Wagerin kanssa teatterissa. Olivatpa he yhden talven kämppäkavereitakin esiintyessään Tyttö sopassa -näytelmässä Turun ruotsalaisessa teatterissa.

Työkaverit asuivat Aurajoen rannalla puutalossa, jossa molemmilla oli oma huone ja yhteinen keittiö. Muisto huvittaa Pirkkoa, joka tuolloin oli vastikään avioitunut Åken kanssa, mutta vietti "kuherruskuukautta" toisen miehen kanssa.

– Meistä tuli Leifin kanssa perheystäviä. Hän oli aivan ihana. Hän kokkasi aina, teki ihania pihvejä. Kävimme myös Vartiovuorenmäessä hiihtelemässä. Eva Hemming kävi välillä katsomassa miestään ja Åke minua, Pirkko naurahtaa.

Alastonkohtaus jäi vaivaamaan

Vuonna 1963 julkaistiin Tommi Rinteen ja Åke Lindmanin Villin Pohjolan salattu laakso. Siinä Pirkko ja Elina Salo esittivät lappalaistyttöjä.

– Elina ei koskaan aamulla herännyt. Hän heräsi vasta, kun kamerat laitettiin päälle. Hän oli niin ihana ja nukuksissa, mutta heti kameroiden syttyessä valovoimainen.

Elokuvassa oli alastonkohtaus, jossa Elinan ja Pirkon odotettiin kävelevän puroon uimaan. Naiset kieltäytyivät kohtauksesta, jolloin ohjaaja Aarne Tarkas nappasi avustajat korvaajiksi.

– Leffateatterissa Elina totesi, miksemme menneet puroon, koska meillä olisi ollut paljon paremmat kropat kuin statisteilla.

– Isoisäkin sanoi minulle, että siellä sinä taas hypit alasti. Sanoin, että en se ollut minä, Pirkko nauraa.

Seuraavana vuonna Pirkko oli mukana rikoselokuvassa Juokse kuin varas, jonka miespääosassa nähtiin amerikkalainen Richard Long.

– Richard oli todella komea, mutta hänestä ei koskaan tullut suurta tähteä Jenkeissä. Hän oli sympaattinen näyttelijä. Lähikuvakohtauksissa hän halusi olla tiettyyn suuntaan, koska hänen oikea profiilinsa oli parempi.

– Se oli ainoa rooli, josta tykkäsin, etten ollut lainkaan huono. Se oli aivan ihana rooli, mutta niin surkea elokuva. Siinä ei muuta tehty kuin juostiin.

"En ollut Speden tyyppiä"

Osa elokuvista on yhä kirkkaana mielessä, osa haihtunut vuosien mukana unholaan. Yksi tällainen on vuonna 1961 ensi-illan saanut Minkkiturkki.

Toivelauluja -elokuvasta (1961) Pirkkon muistaa mahtavat lavasteet ja loistavat tanssinumerot, jotka tehtiin Hollywoodin tyyliin.

Elokuvassa Nina ja Erik (1960) Pirkko kokee epäonnistuneensa täysin.

– Olisin tarvinnut ohjausta. Se oli ensimmäinen dramaattinen roolini. Samaan aikaan Edvin Laine pyysi minua Skandaali tyttökoulussa -elokuvaan, mutta eihän Särkkä päästänyt. Siihen Laine tokaisi ”Olisit kerrankin saanut töitä hyvän ohjaajan kanssa”, Pirkko muistaa.

Elokuvassa Miljoonavaillinki (1961) Pirkko tanssi cha cha chata Helge Heralan kanssa Helsingin Kalastajatorpan Pyöreässä Salissa.

– Helge ja mies kilpailivat maskuliinisuudestaan. Hege oli kerran iskenyt pöydänkin rikki, kun piti näyttää. Hän otti niin tosissaan kaikki kohtaukset, mutta hän oli aivan loistava näyttelijä.

Kauheana tekeleenä mieleen on jäänyt vuoden 1963 Teerenpeliä, joka kuvattiin näyttelijälakon aikana. Näyttelijöitä ei saatu, joten filmiin palkattiin iskelmälaulajia ja lakon piiriin kuulumattomia näyttelijöitä.

Rooleissa nähtiin muun muassa Brita Koivunen, yhden levyn laulanut Heikka Aarva ja Four Catseista tuttu Esa Laukka.

– Sain erikoisluvan tehdä elokuvan, myös Siiri (Angerkoski) sai olla mukana. Tarina oli aivan hirveä, Pirkko parahtaa.

Pirkko kohtasi työssään myös Ella Erosen. Hän jakoi mielellään ammatillista osaamistaan nuorelle polvelle.

– Åke kertoi, että Ella oli hyvin tarkka ulkonäöstään. Kesti monta tuntia, kun kameran linssejä saippuoitiin softeiksi tai laitettiin sukat linssin päälle. Ella halusi loppuun asti näyttää hyvältä, kukapa ei haluaisi. 

Puolisonsa kautta Pirkko tapasi Oscar-näyttelijä Michael Cainen, jonka brittiläinen vakoiluelokuva Miljardin dollarin aivot (1967) kuvattiin Suomessa.

– Olin yhdessä kohtauksessa. Punainen puhelinkoppi laitettiin keskelle Mannerheimintietä Sokoksen eteen ja sieltä minä soittelin. Minua ei edes tunnista siitä karvalakki päässä. 

Vuonna 1969 Pirkko näytteli tyttöystävää Ere Kokkosen ohjaamassa ja Spede Pasasen kanssa käsikirjoittamassa Leikkikalugangsterissa (1969).

– Näyttelin vain yhdessä Speden elokuvassa, koska en ollut hänen tyyppiään. En kuulunut hänen talliinsa eikä hän ottanut minua mihinkään.

– Eren kanssa olen tehnyt teatteriakin. Hänet muistan kivana heppuna, jonka kanssa oli pahuksen kiva tehdä töitä. Näin kaikki sanovat. Hän kuuluu niihin, joista kaikki tykkäsivät. Reilu jätkä.

Aviomies toivoi alanvaihtoa

Pirkko vedettiin sellaisella voimalla mukaan filmiteollisuuteen, ettei hän ehtinyt alan kouluja käydä. Asia on vuosien saatossa vaivannut.

– Muistan, kun sain isoja filmirooleja ja kuvauksissa oli paljon teatterikoululaisia avustamassa. Kuulin, kun sanottiin missin vetävän pääroolia ja heillä on sentään lähes kolmen vuoden koulutus.

– Olimme hyviä ystäviä Rose-Marie Prechtikin kanssa, mutta hän sanoi, että kyllä he olivat kateellisia, kun tulin pystymetsästä vetämään päärooleja.

Välillä vastaan tuli rooli, jota varten Pirkko olisi kaivannut valmennusta.

Teini- ja farkkutyttöhahmoihin tottuneelle aloittelijalle epookkinäytelmät olivat haaste. Samoin Särkän viimeinen ohjaus Ihana seikkailu (1962), joka perustui ranskalaiseen pukunäytelmään. Tapaoppia historiallisiin rooleihin Pirkko otti näyttelijä-pedagogi Aili Montonen-Rinteeltä.

– Joskus tuli sellainen olo, että selviänkö. Ilmoittauduinkin jatkokoulutuskurssille, jossa oli muun muassa Marja Korhonen ja Ismo Kallio opettamassa. Sieltä sain varmuutta, koska mukana oli näyttelijöitä, jotka kokivat samaa epävarmuutta kuin minä.

Monet vanhat näyttelijät auttoivat, kun näkivät nuoremman kollegan pulassa. Pirkko sai roolin lukemisessa apua muun muassa Rauha Rentolalta ja Eeva-Kaarina Volaselta.

Pirkkoa itseäänkin hämmästyttää, miten upeiden taiteilijoiden kanssa hänellä on ollut etuoikeus tehdä työtä.

– Ihailin heitä. Tässä muistellessa oikein näen edessäni heistä jokaisen. Miten karismaattisia ja taitavia nämä näyttelijät olivatkaan. 

Suuri osa muistoissa käyneistä legendoista on jo edesmenneitä.

– Katsoin juuri jonkin elokuvan ja tajusin, että kaikki ovat kuolleet. Niin murheellista. Elossa ovat enää Esko Salminen, Elina Salo ja minä, ehkä joku muu vielä, Pirkko huokaa.

Jälkikäteen Pirkko on miettinyt, mikä hänestä olisi tullut, jos olisi nuorena osannut valita oikein. Teatterin ja elokuvien välillä on vaikea tehdä vertailua, mutta revyy olisi ollut näyttelijän sydäntä lähellä.

– Suomessa ei oikein ollut revyy- tai kabareeteatteria, joita Ruotsissa oli. Olen lyhytjännitteinen ja uskon, että sellainen olisi sopinut minulle.

– En ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä näyttelijänä. Teatteri tuli elämääni, kun en iskelmien jälkeen tiennyt, mitä tekisin. Olisin hyvin voinut jatkaa iskelmien parissa ja kehittää itseääni niissä, mutta Åken mielestä se ei ollut ammatti eikä mikään. 

Kun kutsu teatteriin tuli, Pirkko tarttui tilaisuuteen ja jäi sille tielle.

Nykyään Pirkko on vähentänyt esiintymisiään. Tänä vuonna hän on esittänyt laulua ja tarinaa sisältävän konsertin harmonikkataiteilija Pekka Pentikäisen kanssa. Maaliskuussa Pirkko koki elämyksellisen keikan Jorma Uotisen Salongissa Helsingin Kruununhaassa.

– Jormalla on sellainen karisma, että se veti minutkin mukaan. Hänellä on uskomaton taito, ja olin todella otettu. Sain Jormalta valtavasti energiaa. Rakastin, että yleisö oli lähellä ja heihin sai kontaktin. Tällaisia pienimuotoisia keikkoja teen yhä mielelläni, Pirkko sanoo.