Näkökulma: Tämän takia sinäkin itkisit Vain elämäässä - suosikkiohjelman armoton tunnehakkerointi sai tähtiartistin ottamaan hatkat
Vain elämää -sarjan 13:s tuotantokausi kuvattiin viime viikolla valmiiksi Hirvensalmen Satulinnassa. Ohjelman suosio on vankkumaton ja jopa käsittämätön.
Konsepti on sinällään hyvin yksinkertainen: artistit esittävät omia versioitaan toistensa kappaleista ja keskustelevat avoimesti elämästään ja urastaan. Ehkä siksi se menestyykin. Kaikki ylimääräinen loistaa poissaolollaan.
Tässä ovat uudet Vain elämää -tähdet - Seiska julkaisi nimet jo tammikuussa
Vain elämää on samaan aikaan hienoa viihdettä ja upeita tulkintoja, mutta myös eräänlainen paljastusohjelma. Jokaisesta ohjelmassa vierailleesta artistista on heidän uransa ja useiden vuosien aikana julkaistu lukemattomia haastatteluja, mutta harva on niissä avautunut sisimmästään niin paljon kuin sen tekee ohjelmassa, siis täysin tiedostaen tv-kameroiden edessä ja miljoonalle katsojalle.
Moni varmasti miettii, että miksi. Kyse on luottamuksesta ja ilmapiiristä. Samanlaisia asioita elämässään läpikäyvä, yhteisen kokemusmaailman jakava joukko ja suosiollinen ympäristö avaavat kielenkannat sulkeutuneimmiltakin ihmisiltä. Ja uskokaa tai älkää, kamerat unohtuvat. Hyvinkin nopeasti. Sama ilmiö koetaan vuodesta toiseen myös Big Brotherissa, Love Islandissa ja muissa kaltaisissaan ohjelmissa.
Toki vuosia julkisuudessa elänyt artisti osaa varoa ja valikoida sanomisiaan tarkemmin kuin pystymetsästä jättirealityyn lennähtänyt julkisuuskokelas, mutta silti empiirinen kokemus on samankaltainen. Useat Vain elämää -tähdet ovat jälkikäteen jopa ihmetelleet, mitä kaikkea ohjelmassa tuli puhuttua.
On olemassa myös esimerkkejä siitä, että ohjelman avoin ilmapiiri ja välillä hiukan itsetarkoituksellinenkin syvällisyyksien tai paljastusten tuotannollinen hakkerointi käy artistille liian vaikeaksi. Kuten kävi Terhi Kokkoselle, joka pakkasi tavaransa ja poistui. Siinä ei ole mitään väärää – joillekin avoimuus sopii paremmin, joillekin huonommin ja jotkut taas osaavat sitä rajoittaa hienosti. Kuten vaikkapa Anssi Kela, joka parillakin kaudella on puhunut näennäisesti hyvin avoimesti, mutta koko ajan rajansa tiedostaen.
Näinhän se avoimuuden suhteen menee elämässäkin. Vain elämää on vain elämää.
Itselleni Vain elämää on silti ennen kaikkea musiikkiohjelma. Odotan etenkin suosikkiartistieni versioita muiden biiseistä ja jopa vielä enemmän versioita suosikkieni biiseistä.
Ohjelmaahan parjataan usein siitä, että siinä itketään liikaa tai että osa artisteista on liian tuntemattomia tai heidän tuotantonsa on liian vähäistä, jos ovat julkaisseet vasta yhden tai kaksi albumia.
Itkuhan on hyvin harvoin itse tilaisuutta varten tuotettua toimintaa. Jos vaikka sinun elämäntyötäsi ja elämääsi käsiteltäisiin muiden toimesta ja seurassa, niin varsin todennäköistä on, että se jossain kohtaa koskettaisi.
Suomen kokoisessa maassa ei myöskään löydy sadoittain tunnettuja artisteja, joilla on 30-vuotinen levytysura. Homman ideahan ei ole tuoda esiin vain koko kansan nimiä. Siinä missä Paula Koivuniemi on tuttu sinulle, niin Yona on tutumpi jollekin toiselle. Musiikkimaku, ikä ja se, että mahdollisimman moni saisi ohjelmasta jotain, määräävät. Ja hei, sieltähän saattaa vaikka löytyä joku itselle uusi nimi, jota fanittaa, tai jonkun ura voi saada uuden nosteen tai uudelleen nosteen, kuten kävi Cheekille.
Yksi hauskimpia juttuja Vain elämäässä on ennakolta ainakin se, että miten aivan erilaista musiikkia tekevät artistit selviävät toisten tuotannon haasteista. Tänä vuonna tilanne on erittäin kutkuttava.
Vai mitä mieltä olet kun Mikko Alatalo ja Meiju Suvas lähtevät goottirockin jäljille Jyrki69:n (The 69Eyes) tuotantoa esittäessään?