Tällainen on Wallu Valpion askeettinen piilopirtti: Seurana kylmä valkoviini ja naispuolinen ystävä – kuvat ja video!

Punaisen puutalon kulman takaa kuuluu epäilyttävää örinää.
Pienessä Anskun kylässä, noin 100 kilometrin päässä Helsingistä on yleensä hyvin rauhallista, liki äänetöntä, mutta nyt puutalon pihalla heiluu paidaton mies kirves kourassaan ja ärisee.
Sehän on Wallu Valpio.

Vaikka ulkona on liki 20 astetta pakkasta, patsastelee median monityöläinen mielissään valokuvaajan edessä ja poseeraa miehekkäänä. Wallua ei kova pakkanen kouraise, vaan hän on tottunut ähräämään vähissä vaatteissa kaikenlaisissa ääriolosuhteissa.
Keväällä hänet nähdään Nelosen Selviytyjät Suomi -ohjelmassa, jonka kuvauksissa lämpötila nousi jopa 40 lämpöasteeseen. Silloin iholla kimmelsi hikeä, nyt hipiällä näkyy pieniä jääkiteitä.
Olemme tulleet Anskuun, valokuvauksellisen Fiskarin kylän idylliseen naapuritaajamaan, sillä Wallulla on täällä nykyään oma piilopirttinsä.
Helsingissä asuva Wallu vuokrasi parisen vuotta sitten punaisesta, taiteilijoiden asuttamasta Plevna-talosta itselleen noin 20-neliöisen asunnon, jonne hän tulee säännöllisin väliajoin rauhoittumaan.

– Täällä luonnon rauhassa voin toteuttaa pitkäaikaista haavettani, Aleksis Kivi -henkistä elämäntyyliä ja unohtaa kaikenlaisen hälinän. En kaipaa tänne muita ihmisiä.
– Tämä on absoluuttinen aivojen tyhjennyspaikka, missä mieli avautuu ja uusia ideoita pulpahtelee pintaan, kun pääsen pakoon arjen oravanpyörää, Wallu sanoo.
Elinolot Wallun piilopirtissä ovat varsin alkeelliset. Talvisin asuntoa lämmittää vain yksi pystypatteri, eikä asunnossa ole juoksevaa vettä. Ulkohuussi on pienen kävelymatkan päässä.

– Oikeastaan ainoat aktiviteetit täällä ovat luonnossa kuljeskelu, halkojen hakkaus, pihasaunassa saunominen sekä vanhojen Valittujen palojen lukeminen. On täysi hiljaisuus, ja seurana useimmiten vain kylmä valkoviinipullo, Wallu tunnelmoi.
Tullessaan piilopirttiinsä Wallulla on aina mukanaan myös omat eväät, sillä lähin kauppa on peräti viiden kilometrin päässä.
– Täällä ollaan niin pitkään kuin ruokaa ja juomaa riittää. Yhden yön reissulle otan mukaani vain viiniä ja lonkeroa. Niiden voimalla pärjää mainiosti yhden illan.
Wallu on sisustanut asunnon kokonaan kierrätysmateriaaleilla, ja hyllyjä koristavat monet vanhat esineet.
Selviytyjät-tähti kertoo, että upea puutalo on suojelukohde, jonka omistajat haluavat pitää mahdollisimman asutettuna, jotta se pysyisi hyvässä kunnossa.
Siksi Wallun vuokrakin on varsin huokea, vain 90 euroa kuukaudessa.

– Tulen tänne usein yksin tai otan mukaani naispuolisen ystäväni Ulpun. 15-vuotias Peppi-tytär ei täällä niin hyvin viihdy, koska asunto on niin pieni, netti ei toimi eikä täällä muutenkaan ole hirveästi mitään, mikä olisi sen ikäisen mielestä jotenkin coolia, Wallu hekottaa.

Ansku on etenkin talvisin hyvin autio ja rauhallinen kylä, ja autio oli myös pieni filippiiniläinen saari, jonne Selviytyjät Suomi -kilpailijat viime huhtikuun lopulla sijoitettiin kuukaudeksi asumaan.
Seiska.fi:ssä avatussa Wiidakon Wallu -blogissa Valpio paljastaa kaiken kilpailun kulisseista.
– Selviytyjissä joutui olemaan kellon ympäri ennestään melko tuntemattomien ihmisten kanssa. Täällä Fiskarissa voin vain tuijottaa tyhjyyteen, eikä tarvitse jutella kenenkään kanssa, Wallu sanoo.
– Täällä ei myöskään tarvitse pelätä, että joku eläin puree ja saatat menettää siksi jalkasi. Toki aina silloin tällöin pihapiirissä kulkee kaikenlaisia metsän eläimiä peurasta lähtien.