Salkkarit-kaunottaret terassilla! Mia Ehrnrooth ja Kirsi Ståhlberg nauttivat juomista, jäätelöstä ja keväästä – kuva!

Salattujen elämien tähdet Mia Ehrnrooth ja Kirsi Ståhlberg nauttivat viime sunnuntaina kevätsäästä. Ystävykset saapuivat helsinkiläisravintola Löylyn terassille lastensa kanssa, ja kahvipöytään tuotiin juotavan lisäksi myös jäätelöä.
– Mia ja Kirsi nappailivat auringonpaisteessa selfieitä! Aurinko oli kuitenkin niin kirkas, ettei Kirsi meinannut nähdä valokuvia puhelimensa näytöstä, terassilta turinoidaan.

Salkkari-näyttelijä julkaisi ihmisten nettikommentteja: Ne satuttavat aina!
Salatut elämät oli Mialle ja Kirsille ponnahduslauta julkisuuteen, mutta sittemiin kumpikin näyttelijöistä on suunnannut suosikkisarjasta muihin töihin.
Mia näytteli Salatuissa elämissä viisi vuotta Cindy Rintalaa. Roolihahmo poistui sarjasta vuonna 2014.
– Jossain vaiheessa ajateltiin, että jos on Salkkareissa, ei saa muita töitä. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet! Nykyisin elokuvissa saavat näytellä muutkin kuin Teatterikorkeakoulusta valmistuneet, Mia kertoi Seiskalle joulukuussa.
Kirsi puolestaan nähtiin Salatut elämät -sarjassa Isabella Holmina vuosina 2008-2014.
– Olen keskittynyt äitiyteen ja työskentelen nykyisin rekrytointifirmassa. Näytteleminen on minulle vakavasti otettava harrastus. En kaipaa enää Salattuihin elämiin, tai sarjan tuomaa julkisuutta. Nautin siitä, ettei jokainen vastaantulija tunnista minua. Aika aikaansa kutakin, Kirsi kertoi Seiskalle helmikuussa.