Nyt räjähti Stefan Therman - haukkuu Martina Aitolehteä psykopaatiksi ja syyttää rahalla kiristämisestä: "Nyt on pakko ensimmäistä kertaa elämässä kommentoida!"

Sofia Belórf Martina Aitolehti Stefan Therman
Mainos
Mainos päättyy

Liikemies Stefan Therman raivostui ex-puolisolleen Martina Aitolehdelle hetki sitten sosiaalisessa mediassa. Stefan kutsuu Martinaa muun muuassa psykopaatiksi ja rahankiristäjäksi.

Stefanin raju avautuminen liittyy Martinan aiemmin maanantaina julkaisemaan Instagram-päivitykseen, jossa Martina kertoi olevansa äärimmäisen pöyristynyt Stefanin tuoreen kumppanin Sofia Belórfin käytöksestä.

Sofia oli aamupäivällä kuvannut Martinan ja Stefanin yhteistä Isabella-tytärtä Hangossa sijaitsevan, Stefanin omistaman talon sisältä, kun tyttö oli ratsastanut ulkona ponillaan. Sofia oli myös lisännyt videon omalle Instagram-videotililleen, mutta poistanut sen vähän ajan päästä.

- On pöyristyttävää ja todella epäkunnioittavaa ehdoista huolimatta kuvata lastani ja esittää jotain muuta mikä todellisuus on, Martina kirjoitti ja jatkoi:

On myös sanomattakin selvää, että hyviin sosiaalisen median käytöstapoihin kuuluu ettei muita ihmisiä kuvata ilman lupaa, varsinkaan toisten lapsia.

Mainos
Mainos päättyy

Lisäksi Martina kertoi, ettei Sofialla ole oikeutta olla lähelläkään Isabellaa.

Sofia Belórf salakuvasi Martina Aitolehden tytärtä - pöyristynyt Martina jyrähti ja haukkui Sofian somessa: "Hänellä ei ole mitään lupaa olla lähelläkään tytärtäni!"

Vain pari tuntia Martinan päivityksen jälkeen Stefan julkaisi oman vastauksensa Martinalle. Sanasota syttyi rajuihin liekkeihin.

- Nyt on pakko ensimmäistä kertaa elämässä kommentoida kyseisen psykopaatin/sosiopaatin asioita julkisesti näin 10 vuoden jälkeen. Tällainen julkinen jatkuva solvaaminen on jotain aivan käsittämätöntä ihmiseltä kellä on pahoinpitely syytteet rattijuoppous syytteet, lisäksi hän tällähetkellä kiristää lapsen isää rahalla, lapsella ja kaikella muulla mahdollisella, Stefu ärisi Instagram-tilillään.

 

Vielä hetki sitten Stefan ja Sofia-rakas olivat riidoissa, mutta nyt Stefu puolustaa kultaansa.

- On myös sanomattakin selvää että minun kiinteistöllä saa kuvata puhelimella juuri millon haluaa minun luvalla ✌️ Stefan vielä painotti kuvatekstissään.

Mainos
Mainos päättyy

Kohusuhde kriisissä! Stefan Therman jätti Sofia Belórfin lemmenlomalla – narahti salaviesteistä Niko Ranta-aholle!

Aikamoinen somesota on juuri nyt siis käynnissä!

Radiohiljaisuus Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suuntaan?! Niko Ranta-aho bongattiin vauhdikkaalta hikilenkiltä – kuva!

Jäätävä tunnelma lentokoneessa – näin Sofia Belórf kommentoi Seiskalle riitaa Stefan Thermanin kanssa!

Tällainen on Stefun talo Hangossa - katso alta video!

 
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Nyt räjähti Stefan Therman - haukkuu Martina Aitolehteä psykopaatiksi ja syyttää rahalla kiristämisestä: "Nyt on pakko ensimmäistä kertaa elämässä kommentoida!"