Siitä on jo yli kymmenen vuotta, kun Janne Juhani Ojanen paketoi kunniakkaan kiekkouransa. Henkeen ja vereen Tapparan mies kiskaisi 20 liigakauden aikana runkosarjassa 799 tehopistettä ja on täten SM-liigan kaikkien aikojen kovin pistehai.
799 SM-liigapisteen Janne Ojanen ja 799 lehtiartikkelin Eetu Ampuja.
Nykyään Tampereella liikelahjafirmaa pyörittävä Janne muistelee Seiskan reportteri Eetu Ampujalle, kuinka myi aikoinaan Coca-Cocaa Hakametsän lehtereillä. Polvenkorkuinen Ojanen pääsi tuolloin tapaamaan myös itsensä Wayne Gretzkyn.
– Muistan elävästi, miten hain Gretzkyltä nimmaria eikä hän edes katsonut minuun!
Janne oli myös mukana Suomen MM-joukkueessa Tukholmassa 1995. Lähellä kuitenkin oli, ettei kaikkien aikojen kultakypärä olisi ehtinyt Leijonien kultajunaan: aiemmin samana keväänä Sveitsissä luistin oli viiltänyt ranteen auki valtimohaaraa myöten.
– Ura meinasi loppua siihen, Janne myöntää.
Ja kuten asiaan kuuluu, herra Ojanen uskaltautuu myös maistamaan Hookin kaikkein tulisimpia kanasiipiä: Nagamoritzia.