Telkkari

Big Brother -Milla kertoi rankasta taustastaan: Olen tuntenut häpeää ja pitänyt itseäni huonompana ihmisenä!

06.09.2019 17:49

Big Brotherin asukkaat saivat päivätehtävän, joka paljasti yllättäviä tietoja etenkin Millasta.

Big Brother antoi asukkaille päivätehtävän, ja jokaisen oli pidettävä viiden minuutin puhe valitsemastaan aiheesta. Toisena puheensa pitänyt Milla päätti kertoa masennuksestaan.

- Haluaisin puhua aiheesta, joka on minulle erittäin tuttu. Jota olen salannut pitkään ja piilotellut. Olen tuntenut siitä häpeää, pitänyt itseäni huonompana ihmisenä. Kyseessä on masennus. Se voi olla suuri tabu etenkin työyhteisöissä. Sen ulostuominen voi olla todella vaikeaa, koska työyhteisöt eivät välttämättä ole yhtä läheisiä ja tiiviitä kuin perhe, jolle siitä kertominen voi olla yhtä vaikeaa, Milla aloitti.

Hän muistutti siitä, että masennukselle ei ole yksiselitteistä syytä.

- Syitä on niin monta kuin on ihmisiäkin. Masennuksen voi laukaista mikä tahansa, mikä aiheuttaa tunteita, joita ei osaa käsitellä. Se voi olla surua, ahdistusta, vihaa, epäoikeudenmukaisuutta tai katkeruutta asioita kohtaa. Masennus on pieni lumipallo, joka alkaa pyöriä vauhdilla eteenpäin ja kerää suuren massan ympärilleen. Silloin omassa päässä ei jää tilaa millekään muulle. Se on kuin eteesi laitettaisiin musta verho, joka vie sinulta toimintakykyä, luonnetta ja ihan liikaa kaikkea. 

 

Kertominen vaikeaa

Milla kertoi olleensa tilanteessa, jossa hänen on ollut pakko kertoa masennuksestaan työpaikallaan.

- Se oli raskasta, ja pelkäsi sitä ihan hirveästi. Pelkäsin, että ihmiset tuomitsevat minut, eivätkä he osaa toimia kanssani. He eivät välttämättä edes tiedä, mitä masennus on. Keräsin paljon rohkeutta, ja se auttoi tilannetta valtavasti.

Hän kertoi asioista, joiden avulla on mahdollista huomata ihmisen mahdollisen masennuksen.

- Masennuksen voi huomata esimerkiksi ulkonäön muutoksella, voi olla laihtumista tai lihomista. Voi olla, ettei ihminen enää kiinnitä huomiota omaan ulkoiseen olemukseensa. Se voi olla sitä, että ihminen unohtelee asioita, eikä pysty hoitamaan työasioita samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ihminen voi olla vihaisempi ja itkuisempi. Masennus näkyy helposti käytöksessä. 

 

”Älä syyllistä!”

Masennuksesta kertominen työpaikalla voi olla vaikeaa. Milla halusi antaa vinkkejä, joiden avulla jokainen voi auttaa läheistään tai työtoveriaan.

- Jos huomaat työyhteisössäsi jonkun kärsivän, niin miten voit auttaa? Kysy, mitä hänelle kuuluu. Masentuneelle asiasta kertominen ei ole helppoa, eikä vastauksia tule helposti, koska usein sitä ei käsitä itsekään. Esimerkiksi pomona tai työkaverina voit auttaa työmäärän ja sen taakan kantamisessa; ottaa osan sen ihmisen työtehtävistä, antaa hänelle tilaa ja mahdollisuuden pitää vapaata, reagoida asiaan heti, jotta ihminen on työkykyinen. Masennus voi viedä työkyvyn kokonaan. Se, että olet läsnä ja huomioit ihmisen. Jos asian yrittää piilottaa, se ei auta ongelmaa – se vie sitä vain eteenpäin. Pienikin apu on suuri apu, hän listasi.

- Anna sille ihmiselle turvallinen hetki tai paikka ryhmän ulkopuolella kertoa tilanteestaan. Auta hänet oikeiden kanavien lähelle. Auta työpanoksessa, ja anna vapaata. Älä missään nimessä syyllistä. Anna ihmiselle aikaa. Se, että paranee, vie aikaa ja voimavaroja. 

Teksti:Antero Alhonen
Kuvat:Pasi Murto
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!