TIS-Joskulla uusi rakas! Exä-Karim paljasti käyvänsä terapiassa

Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Josefin "Josku" Pörhö erosi myrskyisästi Karim Hamadista viime vuonna.
Pariskunnan on-off-suhde oli täynnä käänteitä, ja he ehtivät mennä jopa kihloihinkin.
Josku vihjaili jo pian eron jälkeen tavanneensa uuden seurustelukumppanin. Eilen tiistaina TIS-tähti kuitenkin paljasti lisää yksityiskohtia rakkauselämästään. Selvisi, että Josku on tavannut nykyisen poikaystävänsä tämän vuoden tammikuussa.
Joskun seuraajat saivat esittää hänelle kysymyksiä Intagram-videotarinoissa.
– Paras hetki 2022? Eräs seuraaja kyseli.
– Aloin seurustella tammikuussa tämän nykyisen poikaystäväni kanssa, Josku hehkutti.
Näinä aikoina talousongelmien kanssa kamppaileva Karim on muuttanut Espanjaan. Hän avautui eilen Instagram-videotarinoissaan mielenterveysongelmista sekä itsemurhien yleisyydestä. Karim halusi myös tuoda esille varsinkin miesten suhtautumisen mielenterveysongelmiin, ja miten vaikeaa miehillä saattaa olla puhua siihen liittyvistä asioista.
– Miehenä on vaikeaa saada ja pyytää apua. Koska tämän maailman standardit ovat menneet siihen suuntaan, että miehen on pakko selvitä yksin, muuten on heikko.
Ulosottohelvetti! TIS-Karim jätti maksamatta autokoulun ja parkkisakot - velat paisuvat
Karim käy omien sanojensa mukaan nykyään terapiassa.
– Työstän omaa hyvinvointia yksityisen terapian kautta, koska en saanut kunnalliselta apua.
– Näistä asioista pitäisi puhua, ja näitä pitäisi saada työstettyä enemmän. Mielenterveysongelmista puhuminen on tärkeää. On fakta, että miesten mielenterveysongelmiin ei keskitytä läheskään yhtä paljon kuin naisten vastaaviin.
Keskustelusovellus Jodelissa kritisoitiin Karimin avautumista.
– Siis läppä taas Karimin räntti mielenterveyspalveluiden huonosta jamasta ja miesten mielenterveysongelmien ja itsemurhien yleisyydestä. Ehkä jos hän itse maksaisi veroja se auttais suomalaista yhteiskuntaa ylläpitämään palveluita. Ja onko miettinyt miten noi kasino- ja rahapeli hommat vaikuttaa niihin miesten mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin, eräs käyttäjä kirjoitti.
Karim päätti avata sanallisen arkkunsa ja vastasi jodel-aloitukseen videotarinassaan.
– Ensinnäkin, en asu Suomessa, eli en ole verovelvollinen Suomeen. Kun asuin Suomessa ja tein töitä siellä, niin maksoin veroja. Toiseksi, en myöskään mainosta kasinoita enää. Sitä olen tehnyt joo, mutta en enää tee, hän totesi.
TIS-Jonnalta outo paljastus - paidassa ex-heilan sukuelin
Karim puhui pitkään siitä, että hänen mielestään verojen maksaminen "ei auta yhtään vittu mitään, kun puhutaan mielenterveysongelmista".
– Ei ole mikään läppä. Ainut läppä mikä tässä on, on se, että näinkin vakavasta aiheesta löydetään jotain paskaa, mitä voidaan kirjoittaa vain, koska se olen minä, TIS-tähti totesi.
Seiska kertoi huhtikuussa, että Karim ja Josku ovat keskellä oikeussotkua. Heitä syytetään toistensa pahoinpitelystä.
Syytteisiin johtaneet tapahtumat sijoittuvat vuosille 2020–2021.
Asia on tullut vireille Helsingin käräjäoikeuteen tammikuun lopulla. Syytteitä on määrä käsitellä tammikuussa 2023.
Törkeästä raiskauksesta syytetty TIS-Marlon heilastelee mysteeriblondin kanssa?
Karimilla on aiempaa rikostaustaa.
Hänet on viime vuonna tuomittu laittomasta uhkauksesta. Karim oli muun muassa kirjoittanut uhrille viestejä, joissa hän uhkaili etsivänsä uhrin ja ampuvansa tätä päähän.
Selvisi minisakoilla! TIS-Karim tuomittiin laittomasta uhkauksesta - uhosi ampuvansa päähän
Seiskan selvityksen mukaan Joskulla ei ole rikostaustaa.