Törkeästä raiskauksesta syytetty TIS-Marlon heilastelee mysteeriblondin kanssa?

Temptation Island Suomi -ohjelman viime kaudelta tuttu Marlon Secomandi ei ole jäänyt ilman kesäheilaa.
Marlonin Instagramin stoorissa on kuva lattialla istuvasta vaaleaveriköstä, jolla on poninhäntä ja farkkushortsit.
Samannäköinen mysteerinainen on vilahtanut stooreissa aiemminkin.
TIS-Marlon elää tällä hetkellä jännittäviä aikoja, sillä häntä koskevan oikeudenkäynnin pitäisi päättyä heinäkuussa. Marlon herätti kohun viimeisimmän tempparikauden pyöriessä televisiossa, kun selvisi, että nuorukaista syytetään törkeästä raiskauksesta.
Oikeudenkäynti alkoi Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa toukokuun loppupuolella, ja sitä käsitellään suljetuin ovin.
Kaikkien aikojen skandaalikausi - viidettä Temptation Island -osallistujaa epäillään rikoksesta
Haastehakemus tapauksesta jätettiin viime vuoden syyskuussa, eli TIS-kuvausten jälkeen. Teon itsessään väitetään tapahtuneen vuonna 2018.

Temptation Island Suomen kymmenes kausi nousi useita kertoja otsikoihin osallistujien rikostaustojen vuoksi. Peräti viidellä osallistujalla oli joko syytteitä vireillä tai langetettuja tuomioita.
Marlonin oikeudenkäynti päättyy heinäkuussa.