Marja Hintikka turvautui äärimmäiseen keinoon - lapsetkin ihmettelivät: "Äiti on vähän väsynyt"

Suosikkijuontaja Marja Hintikka, 43, julkaisee sosiaaliseen mediaan maanläheistä ja aidosti hauskaa materiaalia kiireisen arkensa kommelluksista työn ja lasten keskellä.
Viikon sotkut! Marja Hintikka julkaisi ihmisten törkyisiä kämppäkuvia somessa - paljasti myös omansa
Eilen (13.6.) Marjalla oli vaikea päivä, ja hän joutui heti aamulla melkoisten sattumusten keskelle. Juontaja julkaisi Instagram-tarinoissaan videoita, joissa kertoo aamun fiaskostaan.
- Kello on 9.50, olen aivan finaalissa! Siis miten voi käydä näin, että eksyy omassa kotikaupungissaan, että viiden minuutin matkaan menee 45 minuuttia? En käsitä, hän aloittaa.
Marja oli viemässä lapsiaan leirille, ja kertoo navigaattorin näyttäneen miten sattuu valtavien tietöiden vuoksi.
- Sitten yhtäkkiä vahingossa - ihan vahingossa - ajan siis parkkihalliin. Se oli sen koko valtavan sairaala-alueen parkkihalli.
Hän joutui turvautumaan kalliiseen keinoon saadakseen lapset leirille.
- Sitten me noustaan sieltä ylös, ja ollaankin puolentoista kilsan päässä itse mestasta, niin nappasin siitä sitten taksin ja vedettiin taksilla sinne ja takaisin parkkihalliin, Marja kertaa.
Kommellukset saivat kuitenkin lopulta päätöksen, ja lapset saatiin perille.
- Nyt ollaan tässä, kaikki lapset vietynä. Siis en keksinyt muuta, kun ne oli jo ihan sikana myöhässä. Elämäni on tällaista, Marja huokaa.
- Lapsikin oli silleen "äiti, miksi meillä on aina tällaista?" No, äiti on vähän väsynyt!
Marja haluaa kertoa, miksi otti taksin myös paluumatkalle.
- Ja siis syy miksi otin sen taksin oli se, että en enää muistanut mihin olin sen auton jättänyt, Marja kertaa, ja kiittelee taksikuskia, joka auttoi häntä etsimään auton uudelleen.
Marjan nuorimmaisella lapsella oli oivallinen toteamus aamun sähläilyyn.
- Arvatkaa, mitä nuorin lapseni sanoi sitten? Marja kysyy videolla.
- Että "aion kertoa kyllä tästä päiväkodin opeille. Tämä oli niin mahtava seikkailu!" Lapsen suusta kuulet totuuden. Tämä on vaan seikkailu, hän hymyilee.
"Alasti Hietsuun uimaan" - Marja Hintikka avautuu podcastissa kaoottisesta persoonallisuudestaan
Marja kiittelee saamistaan kannustusviesteistä. Aamuinen tarina on myös koskettanut vanhemmuudesta nauttivia seuraajia, jotka ovat innostuneet jakamaan omia kommelluksiaan, joita Marja on jakanut tarinoissa.
- Ihanaa kun sä julkaiset näitä lapsiperheen äidin arkista sähellystä. Mä niin samaistun näihin. Muun muassa perjantaina olin lähettämässä lapsia kaukomatkan bussilla mummilaan ja huomasin että väsynyt säheltäjä äiti oli ostanut liput jo torstaille. Sit vaan uudet liput ja lapset matkaan..., eräs kertaa.
- Mun tyttö ei voi käsittää miten me aina eksytään/ajetaan ohi kun ollaan menossa Jumboon. Tämä kävi taas eilen! Tuumasin ettei tämä elämä ole yhdestä 10 kilsasta kiinni, toinen muistuttaa.
Marja Hintikka jakoi harvinaisen kuvan trikoissa: ”Ei oo ollut mulle ihan helppoa”