Neymarin raiskaustutkinta kuivui kasaan: ei todisteita!
Brasilialaismalli Najila Trindade nousi otsikoihin ympäri maailman, kun hän toukokuussa esitti raskaita syytöksiä jalkapallotähti Neymaria kohtaan. Nainen väitti, että Neymar kutsui hänet luokseen Ranskaan, Pariisiin. Siellä Neymar oli naisen kertoman mukaan raiskannut.
Tapauksessa oli jo alkujaan monia kummallisia piirteitä. Yksi niistä oli naisen itsensä julki laittama video, joka oli kuvattu hotellissa, jossa väitetty raiskaus olisi tapahtunut.
Katso video! Neymaria raiskauksesta syyttävä nainen salakuvasi yhteistä iltaa kylpyhuoneesta!
Myöhemmin futistähti itse julkaisi videon, jossa hän näytti muun muassa WhatsApp-viestejä, joiden pohjalta hän halusi osoittaa syyttömyytensä.
Mediamylläkkä seurasi, kun Neymar kävi kuulusteluissa Brasiliassa Sao Paulossa.
Kuvat: Neymar poliisikuulusteluissa Riossa - raiskaaja vai kiristyksen uhri?
Monen mutkan ja kohuotsikon jälkeen Najila Trindaden palkkaamat asianajajat vetäytyivät jutusta.
Nyt raiskausjuttu on poliisin puolelta saanut päätöksen ja tapauksen tutkinta lopetettu. Syy: ei todisteita.
Tämä tarkottaa todennäköisesti myös sitä, ettei syyttäjällä ole aihetta viedä juttua eteenpäin. Erittäin todennäköinen syyttämättäjättämispäätös varmentuu kuitenkin vasta elokuun puolivälissä, kun Sao Paulon syyttäjänvirasto on tutustunut poliisin toimittamaan esitutkinta-aineistoon.
Lähteet: BBC, Guardian, TMZ.