Ohhoh! Pate Mustajärven autoilu herätti huomiota – salakuva

Muusikko oli liikenteessä punaisella Mersulla.
Seiskan lukija havaitsi viime viikon maanantaina, kuinka Pate Mustajärvi kurvaili Janakkalassa huoltoaseman pihaan.
Pate oli liikenteessä punaisella Mersulla.
– Kuului järjetön rysäys, sillä Paten auton keula raapaisi ilmeisesti kanttikiveen.
Silminnäkijän mukaan Pate piipahti huoltoasemalla, jonka jälkeen hän kävi vilkaisemassa autonsa keulaa ennen poistumista paikalta.
– Vaurioita ei ilmeisesti tullut, sillä hän jatkoi matkaa pian sen jälkeen, Seiskalle mainitaan.

Jätti Popedan
Pate jätti Popeda-rockyhtyeen viime vuoden syyskuussa.
Ura suosikkibändin laulajana päättyi Tampereeen Ratina stadionilla. Pate oli yhtyeen vanhin jäsen ollen yhtyeessä mukana huimat 46 vuotta.
Pate perusti Popedan ystäviensä Ilari Ainialan ja Arwo Mikkosen kanssa 1977.
Popedan ohella Pate on Muun muassa julkaissut omia sooloalbumeja, näytellyt teatterissa sekä vieraillut kymmenien artistien levyillä.
Yhtyeen uutena solistina toimii Reckless Loven solistinakin tunnettu Olli Herman.
Tänä syksynä Pate toteuttaa Pelkkää Patee -kiertueen, ja hän esiintyy 20 konsertin yhteydessä ympäri Suomea.
Kiertueen parituntisella settilistalla on musiikkia hänen sooloalbumeiltaan, eli hittejä vuodesta 1984 tähän päivään.