Pate Mustajärven Popedassa korvaava Olli Herman: ”Pieni mahdollisuus onnistua, miljoona mahdollisuutta munata”

Pate Mustajärven Popedassa korvaava Olli Herman: ”Pieni mahdollisuus onnistua, miljoona mahdollisuutta munata”

Rokkari aikoo löytää oman tyylin Popedan solistina.

Mainos
Mainos päättyy

Rokkari Olli Herman, 40, joutui suomalaisittain poikkeuksellisten paineiden alle, kun legendaarinen Popeda-yhtye ilmoitti vuoden ensimmäisenä päivänä Ollin olevan bändin uusi solisti Pate Mustajärven siirtyessä soolouralle.

– Ymmärrän hyvin, että tämä valintani on monelle kova ja jollekin ihan tekemätön paikka. Olen itsekin kova Popeda-fani, ja Pate on esikuvani, Olli myöntää.

Olli Herman on Popedan uusi laulaja, näin hän kommentoi välejään Pate Mustajärveen

Mies ei ole käynyt katsomassa netin keskustelupalstoja, mutta kasvokkain saatu palaute on ollut tähän saakka vain positiivista. Ensimmäinen keikka Ollin johdolla koittaa Tampereella 30.3.

Mainos
Mainos päättyy

– Mutta en minä mitenkään luule, että yhdellä keikkakesällä kuittaan Paten 46 vuoden kokemuksen. Vaikeinta on löytää uusi kulma niihin kappaleisiin, jotka perustuvat juuri Paten tulkintaan. Matkimaan en silti lähde, eikä se olisi kenenkään mielestä kivaakaan, Olli uskoo.

Popedan keikkoihin tulee näillä näkymin myös kappalemuutoksia uuden solistin myötä.

– On kymmenittäin biisejä, joista valita, ja olisi hienoa löytää uusia keikkahittejä niiden joukosta.

Uusi yhteistyö alkoi ystävyydestä Costello Hautamäen (2. oik.) perheen kanssa.
Uusi yhteistyö alkoi ystävyydestä Costello Hautamäen (2. oik.) perheen kanssa.

Costello Hautamäki urastaan Popedassa: ”Olisihan elämänsä voinut pilata muullakin tavalla”

Tiedottaa pian uutisia

Suomalaisille Olli on ollut tähän saakka tuttu varsinkin Reckless Love -yhtyeen laulajana.

Mainos
Mainos päättyy

– Pian kuullaan bändin kohtalosta uutisia, mutta sen voi sanoa jo nyt, että tällä hetkellä Popeda vie ammatillisesti kaiken aikani, Olli muotoilee.

Pate Mustajärven Olli on tavannut aiemmin, mutta uudesta pestistään hän ei ole puhunut entisen solistin kanssa.

– Olisi suuri kunnia, jos Pate olisi tämän kokoonpanon ensimmäisellä keikalla yleisössä. Hän on esikuvani ja oppi-isäni.

Pate Mustajärvi ei ole puhunut Ollin kanssa uudesta pestistä.
Pate Mustajärvi ei ole puhunut Ollin kanssa uudesta pestistä.

Huh, mikä pari! Olli Herman ja Tytti-rakas bailasivat ja pusuttelivat Rammsteinin keikalla

Laulaja on tietoinen suurista saappaista, jotka olisi täytettävä.

– Tässä on miljoona mahdollisuutta munata itsensä ja vain pieni mahdollisuus onnistua, mutta seikkailu alkakoon. Jos joku kysyisi uudelleen, lähtisinkö vielä mukaan niin suostuisin epäröimättä.

Mainos
Mainos päättyy

Seiska on parasta sovelluksessa! Täysin uudistuneen Seiska-mobiilisovelluksen voit asentaa Android-laitteeseesi täältä ja iOS-laitteeseesi täältä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan