Costello Hautamäki paljastaa Seiskalle – tällaista Popedan meno on Olli Hermanin kanssa: "Nyt, kun kemiasta vaihdettiin yksi kemiallinen merkki..."

Pate Mustajärvi ilmoitti vuonna 2022 jättävänsä Popedan. Tammikuussa 2024 paljastettiin, että Olli Herman on bändin uusi laulaja.
Popedan alkuperäinen laulaja Pate Mustajärvi ilmoitti vuonna 2022 jättävänsä yhtyeen. Bändin taipaleen uskottiin päättyvän Tampereen Ratinan stadionille syyskuussa 2023.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Popedan uusi laulaja julkaistiin 1. tammikuuta 2024. Hän on Reckless Love -yhtyeestä tuttu Olli Herman.
Popeda heitti ensimmäisen keikkansa uudella kokoonpanolla huhtikuussa, ja kesä on ollut lukuisten festarikeikkojen siivittämä.
Popedan kitaristi Costello Hautamäki kertoi Seiskalle Vain elämää -ohjelman lehdistötilaisuudessa, miten keikkailu uudella kokoonpanolla on lähtenyt sujumaan.
– Bändissä on aina joku kemia. Nyt, kun kemiasta vaihdettiin yksi kemiallinen merkki, virta ja bändin energia on ihan käsittämätön. Se jotenkin heijastuu yleisöönkin. Kaikilla on hauskaa ja kiva meno päällä, mikä sopii Popedalle tosi hyvin, hän iloitsee.
Costello kertoo, että Suomen kansa on tänä kesänä lähtenyt liikenteeseen, ja uudistunut Popeda on otettu hienosti vastaan.
– Keikoilla on ollut paljon väkeä. Huutelijoita ei ole ollut ollenkaan. Tietysti odotimme, että kai siellä joku mielensä pahoittaja on, mutta ei ne tulleet keikoille, vaan jäivät sinne nettiin vaan.
Taustalla kova työ
Costello nähdään Vain elämään tulevalla kaudella. Hän kertoo halunneensa päästä Satulinnaan jo vuosia, sillä formaatti kiinnosti häntä.
– Minua kiinnosti se, että pääsee vääntelemään ja kääntelemään jonkun artistin biisejä omannäköisiksi, hän perustelee.
Costellolla ei ollut taustallaan tuottajatiimiä, jolta hän olisi voinut tilata versiot biiseistä, vaan hän teki kaikki biisit melkolailla itse.
– Minun tapauksessani Vain elämää ei ollut vain se kaksi viikkoa, vaan jouduin tekemään pari kuukautta töitä, kun tein itse kaikki biisit. Se kesti sen koko kevään. Sain juuri sen näköiset versiot, mitkä itse halusin.
Kuin Päiväni murmelina
Costellon mukaan kuvaustahti oli Vain elämää -rupeamassa rankinta.
– Se oli vähän kuin Päiväni murmelina. Joka päivä oli sama rutiini, ja päivän aikataulu oli aina sama. Se rupesi jo viikon jälkeen väsyttämään! hän myöntää.
– Telkkariruudussa se näyttää siltä, että syödään ja juodaan, ja käydään vähän lauleskelemassa, että minäpä vedän vaikka tämän biisin tästä! Minäkin luulin, että se on vähän sellaista. Mutta siinä on se parin kuukauden treenaaminen taustalla.
Satulinnassa artistit elävät tietynlaisessa kuplassa keskenään ja kuvausryhmän kanssa.
– Kävin välillä kylällä ostamassa karkkia ja jätskiä, mutta se oli ainoa, mitä näki ulkomaailmaa ja muita ihmisiä sen parin viikon aikana.
