Tähtimäinen kolmen kimppa! Rita Ora, Taika Waititi ja Tessa Thompson muhinoivat intiimisti yhdessä - paljastavat kuvat julki!

Kansainväliset tähdet tulevat välillä erittäin hyvin toimeen keskenään, kuten voi huomata näyttelijä Tessa Thompsonin, 37, laulaja Rita Oran, 30, ja ohjaaja Taika Waititin, 45, kesken.
Kolmikko oli kuvattu hyvin intiimeissä väleissä viime sunnuntaina ohjaajan Sydneyn-asunnolla, jossa oli ollut viikonlopun aikana suuret juhlat The Daily Mail -lehden mukaan. Kuvissa kaikki kolme hyväilevät toisiaan hyvin hellästi, kun he hengailevat parvekkeella sylikkäin.
Hupsista! Laulaja Rita Oran, 30, rinta pompsahti bikineistä kesken aurinkokylvyn - kuvat!


Kolmikolla näytti olevan hauskaa kuvista päätellen, sillä he yltyivät välillä hallitsemattomiin naurukohtauksiin.


Rita ja Taika seurustelevat keskenään virallisesti, sillä he paljastivat suhteensa huhtikuussa. Tuolloin pari oli saapunut RuPaul’s drag Race Down Under -ohjelman ensi-iltaan.


Tuoreissa otoksissa laulaja tuntuu käyvän villeimpänä, sillä hänen huulensa hivelevät ohjaajamiesystävän kasvojen lisäksi näyttelijän poskia.
Kaikki kolme ovat Australiassa töidensä takia, koska Taika ja Tessa kuvaavat maassa uutta Thor: Love and Thunder -elokuvaa, jossa näyttelijä palaa Valkyria-hahmonsa rooliin. He ovat tehneet viimeksi yhteistyötä Thor: Ragnarok -elokuvan parissa. Molemmat olivat myös megahitti Avengers: Endgame -leffassa, jossa Taika näytteli kivistä Korg-hahmoa.
Rita on puolestaan ollut tähtituomarina Australian The Voice -laulukilpailussa.