
Suomeen saapuva Celine Dion kävi läpi elämänsä raskaimmat vuodet – sai lahjan, joka pysäytti hänet kokonaan: Se iski sieluuni toden teolla!
Legendaarinen laulaja Celine Dion selvisi elämänsä raskaimmista vuosista ystäviensä ja faniensa avulla.
Muutama vuosi sitten Celine Dionia ja hänen perhettään kohtasi suuri suru, kun laulajan aviomies ja manageri René Angélil menehtyi pitkän syöpätaistelun jälkeen. René menehtyi tammikuun puolivälissä vuonna 2016. Vain muutama päivä myöhemmin Celinen veli menehtyi samaan syöpään kuin René.
Celine julkaisee uuden Courage-albuminsa perjantaina.
- Tämä on ensimmäinen englanninkielinen albumini aviomieheni kuoleman jälkeen. Albumin nimi on Courage (suom. rohkeus), Celine kertoi Sony Musicin tekemässä haastattelussa.
Albumin tekeminen ja kappaleiden tarinoiden tulkitseminen palautti laulajan mieleen kuluneen kolmen vuoden haasteet.
- Monet ihmiset käyvät läpi vaikeita aikoja. Minä ja perheeni kävimme läpi vaikeita aikoja, ja menetin aviomieheni lisäksi myös veljeni. Onneksi on musiikki, jonka avulla ihmiset voivat kommunikoida. Se on terapeuttista ja vapauttavaa. Se auttaa ihmisiä selviytymään vaikeista ajoista. Toivon, että Courage auttaa ihmisiä.
Celine Dion suree yhä edesmennyttä aviomiestään: "Kaipaan asioita, joita mies tekisi"
Uuden albumin nimikkokappale Courage oli Celinelle lahja, jota hän oli toivonut.
- Courage-kappale iski sieluuni todella kovaa. Kun sain kappaleen, se edusti matkaa, jonka olen joutunut kulkemaan. Courage ei ole ainoastaan kappale, albumi ja kiertue, vaan se edustaa kolmea vuotta, joiden aikana yritin löytää sisäisen voimani ystävieni, työntekijöideni ja fanieni avulla ja tuella.
Celine aloitti Courage-maailmankiertueen syyskuun puolivälissä. Kiertue rantautuu Helsinkiin elokuun loppupuolella.
- Tuntui luonnolliselta nimetä kiertue albumini ja kappaleeni mukaan. Olen valmis. Tunnen oloni vahvaksi.
Katso myös: Celine Dion mukana Carpool Karaokessa – yksi kohtaus aiheutti kommenttitulvan: ”Aloin itkeä!” – katso!
Celine myöntää, että kuluneet kolme vuotta ovat olleet hänelle tunteiden vuoristorataa. Vaikka laulaja on haastatteluissaan ja konserteissaan täynnä intoa, on hän joutunut käymään kuilun pohjalla tuntemustensa kanssa.
- Positiivisen asenteen pitäminen ja vaikeuksien selättäminen ei ole helppoa. Mutta kuten sanoin aikaisemmin, me kaikki käymme läpi vaikeita aikoja. Kun elämä heittää tiellesi jotain, mitä et valinnut itse, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin käydä ne asiat läpi. Jokaisella on silti mahdollisuus valita, miten asiat kohtaa. Kolikolla on aina kaksi puolta. Minulle ne ovat positiivisuus ja negatiivisuus. Se ei silti tarkoita sitä, että kaikki olisi helppoa.
Celine Dionin uusi albumi Courage julkaistaan perjantaina 15.11. Laulaja konsertoi Helsingin Hartwall-areenassa 24. ja 25.8.2020.