Rihanna osti uuden asunnon: yksityistien päässä paljastuu hulppea yli 11 miljoonan euron marmorihuvila - kuvat!

Musiikkimaailman supertähti Rihanna (oik. Robyn Rihanna Fenty), 33, on laittanut rahaa palamaan ja ostanut uuden asunnon. Beverly Hillsissä, Kaliforniassa sijaitseva moderni palatsimainen rakennus maksoi tähdelle 11,5 miljoonaa euroa.
Asuinrakennus sijaitsee superjulkkisten suosiman tien varrella. Tien suosioon vaikuttanee se, että se nousee korkealle vuorille Beverly Hillsin yläpuolelle ja on umpikuja, jolloin uteliaita ohiajajia on luultavasti edes hieman vähemmän. Samalla kadulla asuu muun muassa Sir Paul McCartney, sekä Mariah Careyn vanhassa asunnossa vuokralla majaileva Madonna.
Moderni kartano on rakennettu alun perin 1930-luvulla. Vuonna 2016 entinen omistaja myi kartanon paraatipaikalta vain 3,6 miljoonalla eurolla sijoittaja-yrittäjä Daniel Starrille. Daniel käytti kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen miljoonia talon remontointiin ja uusi kiinteistöstä lähes jokaisen neliösentin. Viime vuonna Daniel laittoi arvoasunnon myyntiin 12,6 miljoonalla eurolla. Rihanna näyttäisi ostaneen asunnon markkinoiden ulkopuolelta, mutta joutui silti lapioimaan pätäkkää pöytään yli 11 miljoonan euron edestä.
Yli 700-neliöinen hulppea arvoasunto on piilossa kadulta korkeiden pensasaitojen ja isojen porttien takana. Pihalle saavutaan yksityistä ajotietä, joka päättyy kahden auton mentävään autotalliin. Ulkopuolelta asunto on päällystetty levein valkoisin paneelein. Kontrastia tuomaan asunnon ulkoilmeeseen on liitetty musta metallikatto, sekä mustat yksityiskohdat esimerkiksi ikkunoiden kehyksissä ja yläkerran kuntosalin metalliaidassa.






Asuntoon sisälle noustaan kaarevia portaita pitkin. Myynti-ilmoituksessa asuntomarkkinoiden helmen sisustusta kuvailtiin hienostuneeksi muotoiluksi, jossa on sekoitus nykyaikaisia sekä perinteisiä elementtejä. Kiinteistön kuvailtiin olevan kunnianosoitus trendikkään modernille maalaistalolle. Sisällä eteisessä on ranskalainen vaalea tammi-parketti, joka on ladottu trendikkääseen ja arvokkaaseen kalanruotokuvioon. Avoimen pohjaratkaisun eteinen kääntyy lasiovista aulaan, jossa vierailijaa tervehtii jättimäinen musta härkäveistos.


Sisätiloista löytyy oman kuntosalin lisäksi muun muassa olohuone, jonka katseenvangitsijana on lattiasta kattoon mustalla marmorilla päällystetty takka. Lisäksi olohuoneen valkoiset kuviopaneloidut seinät on mahdollista avata Fleetwood-säätimellä, jolloin olohuone jatkuu suoraan sisäpihan patiolle.



Rihanna rinnat tiskissä villeillä festivaaleilla - nämä kuvat on syytä nähdä, herranjestas!
Talosta löytyy myös intiimimpi oleskelutila, jonka seinät ovat tummanharmaata kuviopaneelia. Tässä toisessa olohuoneessa on niin ikään oma takka sekä koko seinän täyttävä vinokulmainen kirjahylly. Olohuone ei myöskään olisi olohuone ilman toisesta päädystä löytyvää privaattia baaria.
Yläkerran päämakuuhuoneesta avautuu puolestaan mielettömät maisemat Beverly Hillsin kattojen ylle. Maisema, joka on kuin suoraan matkailukatalogista, avautuu sängyn vastapäiseltä seinältä suurien lasi-ikkunoiden takaa, jotka avautuvat niin ikään kauko-ohjauksella. Huikeaa huonekorkeutta tasoittamaan valkoinen katto on saanut tuekseen trendikkäitä pilareita. Päämakuuhuoneen vaatehuone on luonnollisesti tilava ja varusteltu tehokkain säilytysratkaisuin. Pisteenä i:n päälle vaatehuoneessa on kirkas valaistus, jottei muotimokia käy maailman yhdelle seuratuimmista trendsettereistä.
Huh, nyt on viettelevää! Rihanna syntisenä ystävänpäivän tunnelmissa: "Et ole ainoa mielitiettyni"