fbq
Bruce ja Emma

Muistisairas Bruce Willis vietti syntymäpäiviään - vaimo sydän murtuneena: "Aamuni alkoi itkulla"

Uransa päättänyt toimintalegenda Bruce Willis juhli eilen (19.3.) 68-vuotissyntymäpäiväänsä. 

Brucen läheiset olivat kerääntyneet tähden luokse juhlistamaan tämän merkkipäivää.

Brucen ex-vaimo Demi Moore, 60, julkaisi Instagram-sivulla sydäntä lämmittävän videon, jossa kaikki laulavat Brucelle onnittelulaulua. Lopulta Bruce puhaltaa kynttilät sammuksiin ja saa vielä kolminkertaiset hurraa-huudot.

Juhlaa kuitenkin varjosti Brucen sairastuminen.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Näyttelijänuran päättymisestä uutisoitiin vuosi sitten, kun hänen kerrottiin sairastuneen afasiaan. Helmikuussa puolestaan tiedotettiin Brucen dementiadiagnoosista, ja ex-vaimo Demi muuttikin Brucen ja tämän nykyisen vaimon Emma Hemingin, 44, luokse auttaakseen miehestä huolehtimisessa.

- Demi on muuttanut taloon, eikä lähde kuin ihan lopussa, lähde kertoi vapaasti suomennettuna. 

Muistisairaan Bruce Willisin perhe on pulassa! Nyt exä Demi Moorekin muutti saman katon alle

Muistisairaus on vaikea paikka läheisille, ja vaimo Emma onkin kertonut sosiaalisessa mediassa avoimesti kohtaamistaan tunteista. Hän julkaisi Brucen syntymäpäivänä Instagramissa sydäntäsärkevän videon, jossa kertoo millaista on ollut, kun rakas on sairastunut.

- Tänään on aviomieheni syntymäpäivä, ja aamuni alkoi itkulla, kuten varmasti näette turvonneista silmistäni ja räkäisestä nenästäni, Emma toteaa videolla.

Hän kertoo ihmisten kehuvan häntä vahvaksi ja hämmästelevän, kuinka hän pystyy jatkamaan.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Minulla ei ole muita mahdollisuuksia. Toivoisin, että olisi, mutta kasvatan samalla kahta lasta. Joskus elämässä on hetkiä, kun jalkaan täytyy vetää ison tytön housut, hän toteaa rehellisesti.

- Tunnen syvää surua joka päivä, ja se on erityisen pahaa tänään.

Vakavasti sairastuneen ja uransa päättäneen Bruce Willisin vaimo: "Suru voi olla lamauttavaa"

Emma kertoo työstäneensä videota Brucen syntymäpäivien kunniaksi.

- En tiedä, miksi teen sitä, sillä ne videot tuntuvat puukolta sydämessäni. Mutta yhtä paljon kuin teen sitä itselleni, teen sitä myös teille, koska tiedän, miten paljon rakastatte aviomiestäni. Älä itke, Emma..., hän sitten muistuttaa itseään kyyneleitä nieleskellen ja kiittää lopuksi kaikkia, jotka ovat osoittaneet rakkautensa ja tukensa perheelle.

Emma julkaisikin lopulta Brucen syntymäpäivän kunniaksi koostevideon, johon on kerännyt tärkeitä muistoja pariskunnan ja perheen yhteisistä hetkistä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Hän on täyttä rakkautta. Hän on niin rakastettu. Ja tulen rakastamaan häntä aina, Emma kirjoittaa videon yhteydessä.

- Syntymäpäivätoiveeni Brucelle on, että te pidätte hänet yhä rukouksissanne, sillä hänen herkkä kalasielunsa tuntee sen.

Tältä muistisairas Bruce Willis näyttää - kuvattiin pullo kourassa!

Katso alta tunteellinen video:

Bruce ja Emma
Bruce ja Emma ovat olleet naimisissa vuodesta 2009 lähtien. Heillä on 10- ja 8-vuotiaat lapset.