Muistisairaan Bruce Willisin perhe on pulassa! Nyt exä Demi Moorekin muutti saman katon alle
Hollywood-tähti Bruce Willis, 67, tiedotti helmikuussa saaneensa dementiadiagnoosin.
Tilanne ei selkeästi ole Brucen perheelle helppo, sillä näyttelijän ex-vaimo Demi Moore, 60, on muuttanut Brucen ja tämän nykyisen vaimon Emma Hemingin, 44, luokse auttaakseen miehestä huolehtimisesta.
Heidän kanssaan asuvat myös Brucen ja Emman kaksi tytärtä.
Asiasta uutisoi muun muassa Mirror.
Shokkiuutinen: Bruce Willisin diagnoosi tarkentui - näyttelijä sairastaa dementiaa
- Demi on muuttanut taloon, eikä lähde kuin ihan lopussa, lähde kertoo vapaasti suomennettuna.
Demi vietti paljon aikaa Brucen perheen kanssa myös koronapandemian aikana.
- Demi on ollut perheen tukipilari ja hän on päättänyt varmistaa, että jokainen Brucen maan päällä viettämä päivä on täynnä rakkautta.
Bruce ja Demi erosivat vuonna 2000, ja heillä on kolme yhteistä lasta.
Bruce Willis näyttäytyi ensimmäistä kertaa dementiadiagnoosinsa jälkeen
Muistisairaasta Bruce Willisistä tulee pappa ja Demi Mooresta mummi - esikoistytär raskaana!