Jestas, mitä nakukuvia! Cardi B paljasti vauvauutisen televisiossa - ja läväytti heti perään someen ällistyttävän rohkeita poseerauksia
Cardi B ja tämän on-off-puoliso Offset yllättivät sunnuntaina raskausuutisellaan. Uhkea räppäri onkin pyöreän vauvavatsansa perusteella jo melko pitkällä odotuksensa kanssa.
Cardi B esiintyi sunnuntaina Las Vegasissa BET Awards -palkintogaalassa, joka esitettiin television välityksellä suorana lähetyksenä maailmalle. Esityksen alkaessa Cardi asteli lavalle ihonmyötäisessä asussa, joka oli koristeltu kauttaaltaan kimaltelevin timantein. Keskellä asua, vatsan kohdalla, oli mesh-kankaan peittämä aukko, johon pyöreä vauvamasu asettui kauniisti.
Pariskunta on siis onnistunut pitämään raskauden jo huomattavan pitkään salassa. Twitterissä fanit reagoivat vauvauutiseen esimerkiksi vertaamalla naisen temppua Beyoncen samanlaiseen tapaukseen vuodelta 2011. Beyonce paljasti tuolloin VMA-gaalassa esityksensä päätteeksi vauvavatsansa takkinsa alta.
Heti esityksensä jälkeen sekä Cardi B että puoliso Offset julkaisivat omissa someissaan myös valokuvat naisen upeasta vatsasta. Valokuvassa Cardi B poseeraa ilman rihmankiertämää, vain valkoinen maalipinta mahansa ja paljaiden rintojensa peitteenä. Kuva oli kerännyt tiistai-iltapäivään mennessä Cardi B:n omalla Instagram-tilillä yli 13 miljoonaa tykkäystä.
Mikä stringipeppu! Cardi B futuristisessa asussa - katso paljastavat kuvat ja video!
Cardi julkaisi pian lisää rohkeita odotuskuvia, joista toisessa hän poseeraa alasti Offsetin syleilyssä ja toisessa hän on tyylikkäästi esikoislapsensa kanssa.
Pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi vuonna 2018 ja sai nimekseen Kulture. Räppäri Offsetilla on ennestään myös kolme lasta edellisistä suhteistaan.
Cardi B:n viettelevä tissivideo naurattaa somessa: "En saa edes olla seksikäs rauhassa..." - katso!