Vakava sairaus päätti Antin sirkusuran – sitten alkoi taistelu työkyvyttömyyseläkkeestä

Vakava sairaus päätti Antin sirkusuran – sitten alkoi taistelu työkyvyttömyyseläkkeestä

Antti oli pitkään Suomen ainoa nuorallakävelijä.

Mainos
Mainos päättyy

Köyliössä Tuiskulan kylässä sijaitsee hämmästyttävä paikka, joka kantaa nimeä Pelimanninmäki. Se muistuttaa ensisilmäyksellä vilkaistuna Taru sormusten herrasta -elokuvan hobittien kotikylää. Suurella tilalla on lukuisia sadunomaisia rakennuksia ja erilaisia taideteoksia. Jollei paikan ideologiaa tietäisi, voisi sitä luulla esimerkiksi fantasiaelokuvaa varten rakennetuksi kulissikaupungiksi.

Erikoisuuden takaa löytyy taiteilija Antti Tuomento, joka on rakentanut mielikuvituskaupunkiaan romuista jo 34 vuoden ajan.

Lue lisää: Tällaista romujätteestä voi saada aikaan – köyliöläinen Antin jättiprojektin taustalla koskettava tarina

Antti Tuomento on rakentanut oman kaupunkinsa kaikenmoisesta romujätteestä. – Seuraavaksi tänne nousee 1970-luvun tyylinen ruma kerrostalo pienoiskoossa.
Antti Tuomento on rakentanut oman kaupunkinsa kaikenmoisesta romujätteestä. – Seuraavaksi tänne nousee 1970-luvun tyylinen ruma kerrostalo pienoiskoossa.
Mainos
Mainos päättyy

Vakava sairaus lopetti nuorallakävelyn

Varhaisteini-iässä Antti Tuomento kiinnostui sirkuksesta. Nuorallakävelyn hän aloitti 13-vuotiaana ja oli kolme vuotta myöhemmin kiertueella Sirkus Finlandian mukana.

Hän oli pitkään Suomen ainoa nuorallakävelijä. Hän on ylittänyt muun muassa kahdesti Imatrankosken, Kokemäenjoen Porin keskustan kohdalla, sekä Lahden mäkimontun Salpausselän kisojen yhteydessä. Hän on myös ajanut moottoripyörällä nuoraa pitkin Vilppulankosken ylitse.

– Vuonna 2012 jouduin lopettamaan nuorallakävelyn, kun minulla todettiin aspergerin oireyhtymä. Lisäksi minulla alkoi tulla hengenahdistusta ja ongelmia nielemisen kanssa, Antti kertoo.

Antti Tuomento esiintyi aikoinaan sirkuksessa nuorallakävelijänä. – Sairaus päätti urani.
Antti Tuomento esiintyi aikoinaan sirkuksessa nuorallakävelijänä. – Sairaus päätti urani.

Taistelu työkyvyttömyyseläkkeestä

Siitä alkoi vuosien vääntö lääkäreiden kanssa siitä, mikä miestä oikein vaivaa.

Mainos
Mainos päättyy

– Löysin itse diagnoosini, että kyseessä on kurkunpään synnynnäinen rakennevika, laryngomalacia. Lopulta minun todettiin olevan oikeassa.

Kyseisessä sairaudessa henkitorven läppä ei toimi kunnolla, jolloin ruokaa kulkeutuu myös henkeen.

Lopetettuaan sairauden vuoksi aikoinaan nuorallakävelyesitykset, alkoi Antilla pitkä taistelu oikeudesta työkyvyttömyyseläkkeeseen, joka myönnettiin lopulta kolmisen vuotta sitten.

Pelimannimäeltä löytyy myös oma sirkus, jossa Antti esiintyy silloin tällöin lapsille. – Viikateportaille kipuaminen saa pikkuyleisön haukkomaan henkeä.
Pelimannimäeltä löytyy myös oma sirkus, jossa Antti esiintyy silloin tällöin lapsille. – Viikateportaille kipuaminen saa pikkuyleisön haukkomaan henkeä.

Romua Rolexien sijaan

Tänä päivänä Antti on hoidon ja oikean lääkityksen avulla siinä kunnossa, että voi taas rakennella ja laajentaa Pelimannimäkeä.

Mainos
Mainos päättyy

– Pystyn taas ottamaan myös vierailijoita vastaan ja tekemään esittelykierroksia. Muutama ryhmä on jo varannut vierailuajan kesälle.

Pelimannimäen suurin rakennus oli aikoinaan Tuiskulan kyläkoulu. Nyt sen sisällä on muun muassa sirkus, jossa Antti esittää lapsille taikatemppuja ja pienimuotoista akrobatiaa.

Vaikka Pelimanninmäki on nähtävyys, sinne ei myydä sisäänpääsylippuja. Portilla on teksti, jossa lukee ”Sisään pääset lahjomalla”.

– Rolex-rannekelloja en ole saanut, mutta kaikenlaista hyödyllistä romua rakennusmateriaaleiksi kylläkin, taiteilija-kunnanjohtaja naurahtaa.

Pelimanninmäestä ja Antti Tuomennosta on tekeillä myös dokumenttielokuva, joka nähdään televisiossa ensi syksynä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan