Tällaista romujätteestä voi saada aikaan – köyliöläisen Antin jättiprojektin taustalla koskettava tarina

Tällaista romujätteestä voi saada aikaan – köyliöläisen Antin jättiprojektin taustalla koskettava tarina

Antti Tuomento, 56, julisti rakentamansa hulppean satukaupungin itsenäiseksi ja nimittäytyi samalla paikan kunnanjohtajaksi.

Mainos
Mainos päättyy

Köyliössä Tuiskulan kylässä sijaitsee hämmästyttävä paikka, joka kantaa nimeä Pelimanninmäki. Se muistuttaa ensisilmäyksellä vilkaistuna Taru sormusten herrasta -elokuvan hobbitien kotikylää. Suurella tilalla on lukuisia sadunomaisia rakennuksia ja erilaisia taideteoksia. Jollei paikan ideologiaa tietäisi, voisi sitä luulla esimerkiksi fantasiaelokuvaa varten rakennetuksi kulissikaupungiksi.

Erikoisuuden takaa löytyy taiteilija Antti Tuomento, joka on rakentanut mielikuvituskaupunkiaan kaikenmoisista romuista jo 34 vuoden ajan.

– Rakentaminen jatkuu varmasti niin pitkään kuin henki pihisee. Koko ajan suunnittelen lisää.

Pari kesää sitten Tuomento julisti omavaltaisesti Pelimanninmäen itsenäiseksi kunnaksi.

Mainos
Mainos päättyy

– Samalla nimittäydyin paikan kunnanjohtajaksi. Tämä eroaa muista kunnista siitä, että täällä ollaan paljon rehellisempiä ja sanotaan asiat suoraan, taiteilija hymyilee.

Antti Tuomento on rakentanut oman kaupunkinsa kaikenmoisesta romujätteestä. – Seuraavaksi tänne nousee 1970-luvun tyylinen ruma kerrostalo pienoiskoossa.
Antti Tuomento on rakentanut oman kaupunkinsa kaikenmoisesta romujätteestä. – Seuraavaksi tänne nousee 1970-luvun tyylinen ruma kerrostalo pienoiskoossa.

Lapsuudessa perheväkivaltaa

Idea omasta mielikuvituskaupungista juontaa juurensa Tuomennon vaikeaan lapsuuteen. Hän kärsi nälästä ja rajusta kaltoin kohtelusta.

– Kotona tapeltiin niin paljon ja usein, etteivät huonekalutkaan pysyneet ehjinä. Perheemme eli syvässä köyhyydessä ja elämääni varjosti koulukiusaaminen ja perheväkivalta. Usein karkasin kotoa, kun tappelut alkoivat.

Perheen pienimmän pakopaikka oli usein metsän reunassa sijaitseva hiekkakumpare.

Mainos
Mainos päättyy

– Löysin mielikuvituksesta elämääni suuren voimavaran. Aloin rakentamaan hiekkakumpareelle pikkuhiljaa kaupunkia kaikista käsiini osuvista esineistä ja pikkukivistä. Pienoiskaupunki kasvoi pikkuhiljaa. Siellä sain olla rauhassa, eikä tarvinnut pelätä mitään. Olin kaupunginjohtaja. Muistan tuolloin päättäneeni, että aikuisena rakennan oikean satukaupunkini.

– Täytyyhän sitä satukaupungissa olla myös avaruusraketti, Tuomento valistaa.
– Täytyyhän sitä satukaupungissa olla myös avaruusraketti, Tuomento valistaa.

Yhden miehen unelma

Hankittuaan vuonna 1990 Pelimannimäen tilan, Tuomento ryhtyi toteuttamaan lapsuutensa haavetta. Vuosien saatossa erilaista romua ja kierrätysmateriaalia hyväksikäyttäen taiteilija ahersi yksin unelmaansa rakennus rakennukselta.

Tänä päivänä Pelimanninmäki on Satakunnassa tunnettu kulttuurinähtävyys. Portista sisään astuessaan vierailija kokee todella tulleensa kuin pieneen kaupunkiin, joka on kuin toisesta maailmasta.

Pelimannimäen satukaupungista löytyy vaijerilla kulkeva moottoripyörä, jolla Tuomento esiintyi turisteille jokunen vuosi sitten. – Saapi nähdä, lähteekö tämä vielä käyntiin.
Pelimannimäen satukaupungista löytyy vaijerilla kulkeva moottoripyörä, jolla Tuomento esiintyi turisteille jokunen vuosi sitten. – Saapi nähdä, lähteekö tämä vielä käyntiin.
Mainos
Mainos päättyy

Pienoiskaupungista löytyy muiden muassa sairaanhoitomaksujen perintäosasto, apteekki ja sairaala ruumishuoneineen, koulutettuja suosiva työvoimatoimisto, uraanilouhos ja poliisiasema, jonka ovella on ”vasikointiluukku”.

– Kivestä veistetyn koulupulpetin penkin selkämys on eteenpäin käyrä, jolla oppilas pakotetaan nöyrtymään ja lukemaan kirjaa, Tuomento selventää.

Kylä onkin eräällä tavalla yksi suuri taideteos, joka on täynnä humoristisia yksityiskohtia ja yhteiskuntakriittisiä sanaleikkejä.

Pulpetin selkänoja kaareutuu eteenpäin pakottaen oppilaan syventymään kirjaan.
Pulpetin selkänoja kaareutuu eteenpäin pakottaen oppilaan syventymään kirjaan.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan