Nyt puhuvat Sanna Kiisken petosvyyhdin uhrit: Häpeämme hyväuskoisuuttamme!

Sanna Kiiski
Mainos
Mainos päättyy

Seiska on kirjoittanut syksyn aikana, kuinka tv:stä ja radiosta tuttu toimittaja Sanna Kiiski, 47, lainaili vuoden aikana ihmisiltä arvoesineitä ja veikin niitä panttilainaamoihin.

Nyt kolme Sannan uhreiksi joutunutta keskisuomalaista kertoo, millaiseen painajaiseen he joutuivat.

Kaikki sai alkunsa, kun Veikko (nimi muutettu) sai tuttavaltaan viestin.

– Hän kertoi, että Sanna Kiiski etsii alkavaan ohjelmaansa arvoesineitä ja maksaa niistä vuokraa laina-ajalta. Minulta kysyttiin, voisinko lainata ohjelmaa varten joitain sukumme koruja.

Sanna Kiiski on myöntänyt tekemänsä rikokset, mutta vetoaa mielenterveysongelmiinsa. – Sannalla oli aina joku selitys valmiina, miksi korujen palautus ei onnistuisi. Uhrit eivät uskaltaneet kertoa korujen kohtalosta kenellekään sukuhäpeän takia.
Sanna Kiiski on myöntänyt tekemänsä rikokset, mutta vetoaa mielenterveysongelmiinsa. – Sannalla oli aina joku selitys valmiina, miksi korujen palautus ei onnistuisi. Uhrit eivät uskaltaneet kertoa korujen kohtalosta kenellekään sukuhäpeän takia.
Mainos
Mainos päättyy

Jopa 29 uhria! Sanna Kiisken raju rikosepäily: poliisi tutkii tv-toimittajaa

Koska Sanna on julkisuudesta tuttu henkilö, Veikolle ei tullut mieleenkään, etteikö Sannaan voisi luottaa.

Sanna lupasi maksaa arvoesineistä hyvän viikkovuokran sekä sakot, mikäli arvoesineiden palautus viivästyisi. Sakkoa piti kertyä jokaisesta ylimääräisestä päivästä. Kaiken lisäksi korut oli vakuutettu 100 000 eurosta.

Samalla myös Veikon Riitta-vaimon (nimi muutettu) serkku, Sofia (nimi muutettu) lähti lainaajaksi.

Ystävykset lainasivat Sannalle sukukorujaan hyvässä uskossa.

– Kyseessä on 18 karaatin kultakorut. Osa niistä on ainutkertaisia perintökalleuksia. Tunnearvoltaan ne ovat mittaamattoman arvokkaita. Jos jotain hintaa näille pitäisi arvioida, niin puhutaan kymmenistä tuhansista, Veikko toteaa.

Sanna sai uhreiltaan lainaksi arvokkaita ja uniikkeja kultakoruja. – Osa näistä on perintökalleuksia, yksi uhreista kertoo.
Sanna sai uhreiltaan lainaksi arvokkaita ja uniikkeja kultakoruja. – Osa näistä on perintökalleuksia, yksi uhreista kertoo.
Mainos
Mainos päättyy

Kun sovittu lainaviikko oli kulunut, Sanna ei vastannutkaan kolmikon yhteydenottoihin.

Seurapiirikaunotar kaipaa Sanna Kiiskeltä lainatavaroita takaisin: merkkilaukkuja ja -koruja kateissa 10 000 euron edestä

Sannaa oli todella vaikea tavoittaa.

– Kun sitten lopulta hänet sai puhelimen päähän, selityksiä oli joka lähtöön. Milloin kuvaukset olivat venyneet, milloin mitäkin. Aina löytyi joku selitys.

Kolmikko etsi netistä tietoa oletetusta ohjelmasta, mutta mitään ei löytynyt. Sannan firman yhteystiedotkin johtivat Viroon.

– Meillä meni kesäloma pilalle, kun jouduimme stressaamaan kadonneitten korujemme kanssa, Sofia toteaa.

Mainos
Mainos päättyy

Törkeästä petoksesta epäillyn Sanna Kiisken ulosottorekisteri on hurjaa luettavaa: yli miljoonan euron velat

Kolmikko myöntää, että häpeä huijatuksi joutumisesta oli suuri.

– Emme halunneet edes kertoa kenellekään korujen kohtalosta, hävetti niin paljon. Meitä huijattiin aivan täysillä.

Seiska on nähnyt haastateltavien tekemän vuokrasopimuksen ja toimituksella on tiedossa myös heidän oikea henkilöllisyytensä. Perhesyistä he esiintyvät jutussa peitenimillä, koska häpeävät hyväuskoisuuttaan.

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan