Salavideo julki Immun treeneistä – "Kovia tällejä"
Viime toukokuussa Immulle tuli nukkumatti vain 13 sekunnin jälkeen "Stagalaa" vastaan. Vastaavan kohtalon hän haluaa välttää Aki Mannista vastaan ensi maaliskuussa.
Ice Cage, F2F, Didier, IFC sekä 1vs1 Fighting.
Suomessa on viime vuosina tullut uusia kamppailuorganisaatioita kuin sieniä sateella.
Tuorein organisaatio on Immu Ilménin IFC eli Immun Fight Club.
Ensi maaliskuussa Helsingin jäähallissa järjestettävässä IFC-illassa nähdään muun muassa UFC:n ovea kolkuttelevien Omar Tugarevin ja Omran Chaabanin ottelut.
Illassa nähdään myös Immun paluu Nordikselle, sillä hän kohtaa näytösottelussa muun muassa Temptation Island Suomesta tutun Aki Mannisen.
Kukonlaulun aikaan treenaamassa
Toukokuussa Immu tippui kanveesiin ”Stagalan” eli Alexander Krigsmanin käsittelyssä vain 13 sekunnissa Ice Cagen tapahtumassa.
Nyt Immu tehnee kaikkensa, ettei vastaava toistu.
Seiskan intohimoinen lukija oli taannoin Helsingin Metsälässä treenaamassa Crestin kamppailusalilla.
– Immu on viihtynyt lähes päivittäin Crestin salilla, ja hän saapuu usein jo kukonlaulun aikaan.
Lukijan mukaan Immu on ottanut kovia eriä muun muassa nuorten thainyrkkeilijöiden kanssa.
– Immun lyönnit löivät meidät ällikällä, sillä hän vetelee todella kovia tällejä!
"Aika peto kehässä"
Lukija kertoo olleensa itsekin paikalla Immun edellisessä koitoksessa, joka päättyi tunnetuin seurauksin.
– Kun näimme Immun kehässä, tajusimme, ettei kukaan ole nähnyt hänen ottelevan yli kymmeneen vuoteen, kun Stagala-matsi päättyi niin äkkiä.
– Immuhan on selvästi aika peto kehässä, kun sille päälle sattuu.
Uskaltaapa lukija povata myös tulevan ottelun lopputulosta. Immu tulee hänen mukaansa viemään porilaista kuin litran mittaa.
– Immu on selkeästi tosissaan Akin kanssa!
Aki tulee ”pötkähtämään”
Seiska tavoitti myös Immun, joka kertoo valmistautumisen sujuneen hyvin ja paikkojenkin pysyneen ehjinä.
Joululoma ”gangstakuiskaajalla” sujuu Baltian Pariisissa eli Riikassa.
– Sitten ruvetaan kiristämään tahtia kevääseen, Immu vakuuttaa.
– On lyöty paljon pistareita, ja tekniikkakin alkaa olla taas entisellään!
Immun mukaan ottelu tulee päättymään siten, että muun muassa useammat tosi-tv-ohjelmat läpi purjehtinut Aki tulee ”pötkähtämään”.