Viettelyksestä suhteeseen sujahtanut pariskunta harvinaisessa yhteiskuvassa! TIS-Mira mielitettynsä Markuksen kanssa onnellisena: ”Pienen ryhmäpaineen saattelemana”

Mira Ahola. Kuva Eva-Liisa Orupöld
Mainos
Mainos päättyy

Temptation Island Suomi -sarjasta tunnetuksi tullut personal trainer Mira Ahola järkytti monia ohjelman katsojia, kun petti entistä puolisoaan Valtoa viettelysten saarella. Mira heilutti realityohjelmassa peittoa saarelle sinkkuna saapuneen Markuksen kanssa. 

Viettelyksen vallassa vaakamamboa tanssinut kaksikko vaikuttaakin nykyisin hyvin onnellisilta yhdessä, jos katsoo heidän harvinaista yhteiskuvaansa Instagramissa. Miran julkaisemassa otoksessa he syleilevät toisiaan hyvin leveästi hymyillen.   

- En ollut uskoa korviani! Sain kun sainkin (pienen ryhmäpaineen saattelemana) houkuteltua Markuksen yhteen yhteiskuvaan kanssani YLE perjantain kuvausten jälkeen, ja vielä luvan julkaista sen täällä. Mira kertoo.

TIS-Miralta suora mielipide uusista Temptation Island -pareista: "Traumaa trauman päälle!"

Mainos
Mainos päättyy

Miran paljastaa päivityksessään, että häneltä usein kysellään, miksi Markusta ei näy hänen sosiaalisessa mediassaan. Häneltä on jopa kysytty, että seurustelevatko he vielä. 

- Toki tämä on minun eikä hänen some, mutta haluan myös kunnioittaa Maken ajatusta siitä, ettei välttämättä välitä olla linssilude täälläkään. Itsekin ollen suhteellisen passiivinen kuvailija 

Kaksikon kuva oli otettu Tampereella, kun he olivat vierailemassa Ylen Perjantai tv-lähetyksessä. Siellä käsiteltiin Mirasta tehtyä dokumenttia, joka kertoi julkisesta häpeästä, ja siitä keskusteltiin 

- Oli mielenkiintoista kuulla muiden vieraiden kokemuksia ja ajatuksia samasta asiasta, aiheen ollen nyt pinnalla. Tavallaan lohdullista kuulla, että muutkin ovat saaneet henkilökohtaiseen elämäänsä vaikuttavia paskamyrskyjä aikaan, mutta sen ei pitäisi olla niin.

Valtosta dramaattisesti eronnut TIS-Mira muutti avoliittoon viettelijä-Markuksen kanssa - etsivät uutta lemmenpesää!

Hän tieostaa hyvin, kuinka julkisuudessa olevat ihmiset saavat paljon palautetta, ja kuulevat erilaisia mielipiteitä. Mira kuitenkin haluaa muistuttaa, milloin kritiikki on asiatonta ja väärin. 

Mainos
Mainos päättyy

- Milloin ihmiset ymmärtäisivät, että vainoaminen, tappouhkaukset, törkeä haukkuminen ja kuoleman toivominen ei ole palautetta eikä kritiikkiä. ”Mitäs menit ohjelmaan ” ei ole mikään argumentti oikeuttaa tuntematonta ihmistä tällaiseen vihapuheeseen, Mira lataa. 

Mira osallistui Temptation Island Suomi -sarjan seitsemännelle tuotantokaudelle tuolloisen poikaystävänsä Valto Harvistolan kanssa. Heidän parisuhteensa ei kuitenkaan kestänyt saaren houkutusten alla, kun Mira ihastui sinkkuna ohjelmassa olleeseen Markukseen, jonka kanssa päätyi sänkyyn. 

"Pikkupäissään tulee soiteltua" - TIS-Mira myöntää olevansa yhteydessä ex-kultaansa Valtoon, näin avopuoliso Markus suhtautuu tilanteeseen!

Petipuuhien tilanne näytettiin Valtolle ohjelmassa.  Mies järkyttyi tapahtuneesta kovasti, ja halusi erota Mirasta. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan