Tuhottuja asuntoja ja kikkelikuvia - muistatko nämä kohurokkari Archie Cruzin temput?

Kohurokkari Archie Cruz, eli Arttu Kuosmanen, 30, nousi julkisuuteen Santa Cruz -yhtyeen keulakuvana.
Archie Cruz juhlii synttäreitään bikininaisen kanssa - blondin varustus vie kaiken huomion!
Vuonna 2007 perustetun yhtyeen toinen, vuonna 2015 julkaistu studioalbumi, yhtyeen nimeä kantava Santa Cruz nousi Suomen virallisen albumilistan kolmanneksi, ja levyltä löytyvä singlebiisi Wasted & Wounded sai ilmestyttyään hurjasti radiosoittoaikaa.
Archie oli myös mukana perustamassa The Local Band -superbändiä yhdessä nyt edesmenneen Children of Bodom -kitaristi-vokalisti Alexi Laihon, The 69 Eyesin rumpalin, Jussi 69:n sekä Reckless Loven vokalistin, Olli Hermanin kanssa.

Archien vastoinkäymiset alkoivat vuonna 2018, kun Santa Cruz oli kiertueella Yhdysvalloissa. Kiertue jäi kesken epäselvissä merkeissä, kun Santa Cruzin jäsenet jättivät yhtyeen ja Archie jäi bändin ainoaksi jäseneksi.
Samana vuonna Archie menetti pestinsä The Local Bandissa, ja hänen tilalleen kitaristiksi valikoitui Lost Societysta tuttu Samy Elbanna. The Local Bandin tiedotteen mukaan Archie olisi keskittynyt omaan musiikkiinsa, mutta miehen omat päivitykset eivät olleet yhtä myötämielisiä.

- Pidä perheesi lähellä, hyvät ystäväni. Joskus se voi olla ainoa asia, mitä sinulla on. Jopa elinikäisiksi luulemasi ystävyyssuhteet voivat muuttua puukoiksi selässä, Archie kirjoitti tuolloin Instagram-kuvansa oheen.
Vuonna 2020 Archie ja tämän silloinen kihlattunsa, kalifornialainen alusvaatemalli Katelyn erosivat ilmeisen myrskyisästi. Katelyn jakoi jonkin verran eron jälkeen Instagramissa videoita asunnostaan, jonka ex-poikaystävä oli käytännössä tuhonnut.
Archie oli esimerkiksi heitellyt huonekaluja ja vaatteita ympäriinsä, sekä kirjoittanut ruokailutilan seinään sanan "slut", lutka.
- Poikaystäväni on lähtenyt ehkä puoli tuntia sitten täältä. Kämppäni on tuhottu. Seinillä on tappouhkauksia. Onko tuo verta seinällä, en tiedä, Katelyn puhui videolla.

- Riitelimme jatkuvasti, ja viikko sitten riita äityi niin pahaksi, että jouduin pakenemaan hotelliin. Aamulla kävin asunnollamme hakemassa vaatteita ja kaksi kissaamme, Katelyn kertoi Seiskalle tuolloin.
- Archie nimitteli minua huoraksi ja väitti, että hänen käytöksensä on työni takia omaa syytäni, hän paljasti.
Kesällä 2020 Hottikset -tv-sarjasta tuttu, sukupuolensa korjannut Sofia Hult vastaanotti Archielta Facebookissa epämieluisia kuvia rokkarin housujen sisällöstä. Vasta eronnut Archie ei ollut tunnistanut Sofiaa julkisuuden henkilöksi.
- Arttu vaikutti tutustumisen arvoiselta kaverilta, ja lähdin mukaan seksuaalissävytteiseen flirttiin. Kun hänen viestinsä sitten muuttuivat turhankin seksuaalisiksi, lopetin viestittelyn, Sofia kertoi tuolloin Seiskalle.

Archie kertoi olleensa humalassa viestien lähettämisen aikaan.
- Kirjoittelin viestejä kaikkialle. Sofia saattoi olla yksi heistä, en minä niitä kaikkia muista. En tosiaan tiennyt, kuka hän oli, katsoin vaan että hyvännäköinen blondi, hän kommentoi Seiskalle.
Saman vuoden syksynä Archie myös väitti Instagramissa seurustelevansa Salatut elämät -näyttelijä Kerttu Rissasen kanssa. Kerttu kielsi huhut jyrkästi.
Selviytyjät Suomi -sarjan kuvauksissa Archie tutustui tosi-tv-tähti Kristian "Krisu" Heiskariin. Parivaljakko perusti yhteisen podcastin Youtubeen, joka kuitenkin poistettiin hyvin nopeasti.
Podcastissa Archie oli päissään, ja ehdotti esimerkiksi sukupuolielinten näyttämistä kameralle. Rokkari tyytyi kuitenkin paljaan takapuolensa esittelyyn.
- On kaksi asiaa, missä mä oon v**tu hyvä. Mä oon v**tu hyvä nussii, ja sit mä oon v**tun hyvä soittaa skebaa. Ne on molemmat mun veressä. Mitä muut sä tarviit? Kitaran soitto on tuonut mulle v*tusti pil**u, Archie hölötti humalaisena.
Archien käytöksen myötä Krisu menetti sponsoridiilinsä Olarin panimon kanssa.
Selviytyjissä Archie otti rajusti yhteen laulaja-näyttelijä Elias Gouldin sekä dj-kaunotar Suvi Pitkäsen kanssa. Archiella on ollut sanaharkkaa myös Blind Channel -vokalisti Joel Hokan ja räppäri Mikael Gabrielin kanssa.