Suhdedraamaan uusi käänne: Sara Chafakin ja Jeffrey Lawmanin tuoreet somepäivitykset eivät jätä mitään arvailun varaan parin nykyväleistä - katso!

Seiska uutisoi viime keskiviikkona (21.7.), että vuoden 2012 Miss Suomen Sara Chafakin, 30, ja hänen avopuolisonsa Love Island Suomi -voittaja Jeffrey Lawmanin, 26, parisuhteen ympärille olisi ilmestynyt synkkiä pilviä.
Seiskalle kantautui vihjeitä, joiden mukaan viime syksynä avoliittoon muuttaneet Sara ja Jeffrey olisivat täysin yllättäen päätyneet eroon. Erohuhut lähtivät liikkeelle hieman aiemmin, kun molemmat muuttivat omaa sosiaalisen median käytöstään merkittävästi.
Sara ja Jeffrey poistivat kaikki kuvat toisistaan omilta Instagram-tileiltään, ja lisäksi he ovat myös lakkasivat seuraamasta toisiaan Instagramissa.
Sara Chafak ja Jeffrey Lawman: Shokkiero?! Somekäytös muuttui rajusti - Sara ei kiistä eroa
Nyt rakastavaisten yllä näyttäisi jälleen vallitsevan poutasää, sillä yhteiskuvat ovat palanneet molempien tileille. Lisäksi ex-missikaunottaren tuoreimmassa julkaisussa on näyttävä kuvasarja, jonka viimeisimpänä kuvana on hempeä yhteiskuva pariskunnasta.
Kuvassa Jeffrey suukottaa avopuolisoaan hellästi otsalle. Sijainniksi kuvaan Sara on kirjoittanut englanniksi "jossain rauhallisessa paikassa."
Pariskunta tapasi toisensa sattumalta kerrostalon rappukäytävästä, kun Sara oli tulossa tädiltään ja Jeffrey menossa ystävänsä luokse, kaksikko kertoi alkuvuonna Ilta-Sanomille.
Sara ja Jeffrey kisasivat myös yhtä aikaa Fort Boyard Suomi -ohjelmassa vuonna 2019 samassa joukkueessa, johon kuului myös Salkkarit-tähti Monika Lindeman. Seiska uutisoi pariskunnan suhdesutinasta saman vuoden elokuussa, kun parivaljakko oli viihtynyt yhdessä muun muassa Blockfest-festivaaleilla.
Todellinen shokkiero?! Sara Chafak hehkutti vielä viime viikolla suhdettaan: Meillä menee tosi hyvin
Anna-lehden mukaan suhde oli kuitenkin roihahtanut jo ennen Fort Boyard Suomi -kuvauksia, kun rappukäytävässä tapahtuneen kohtaamisen jälkeen yrittäjänä työskentelevä Jeffrey oli rohkaistunut laittamaan viestiä Saralle Instagram-tililtään.
Vielä aiemmin tässä kuussa Gant <3 Miss Suomi -muotinäytöksessä Sara kommentoi Seiskalle parisuhdettaan.
– Meillä menee Jeffreyn kanssa tosi hyvin. Yhteinen koti ei ole paljastanut toisesta mitään yllätyksiä. Avoliitto ei ollutkaan meillä mikään hetken mielijohde, Sara kertoi Seiskalle ennen erohuhuja.
Sara Chafak hehkui lyhyessä punaisessa mekossa – missikaunotar avautuu kesien levottomuudesta
Samassa tilaisuudessa Saran kädessä kimalteli upea sormus, mutta kaunottaren mukaan kihloista ei ollut kyse.
– Ei, emme ole kihloissa. Se tapahtuu sitten, kun sen aika on.


– Etenemme elämässä pikkuhiljaa, mikäs kiire meillä on mihinkään. Haluamme elää, nähdä ja kokea asioita yhdessä, Sara kertoi Seiskalle viime viikon tiistaina.