Spede lähestyi useita kertoja kahvilassa! Sonja Lumme lataa: "En usko, että on yhtäkään naisesiintyjää..."

Suuri suomalainen viihdepioneeri Pertti ”Spede” Pasanen velloo ahdistelukohun keskellä yli 20 vuotta kuolemansa jälkeen. Kotimaisen tv-viihteen uranuurtaja menehtyi syksyllä 2001.
Polemiikki sai alkunsa alkuviikosta, kun tunnettu liike-elämän vaikuttaja Lenita Airisto väitti kohua herättäneessä kirjassaan Noitanaisen ilosanoma Speden yrittäneen raiskata hänet. Väitetyt tapahtumat osuvat vuoteen 1991.

Sen jälkeen sanaisen arkkunsa ovat avanneet myös entinen Playboy-malli ja nykyinen taiteilija Katariina Souri sekä mittavan kansainvälisen mallinuran luonut Marita Hakala. Kumpikin on avautunut omista ahdistavista kokemuksistaan Speden seurassa.
Iskelmälaulajana ja käsikirjoittajana tunnettu Sonja Lumme, 60, vietti 1990-luvulla runsaasti aikaansa Pöllölaaksossa, jossa myös Spede kuvasi tuohon aikaan MTV-tuotantojaan. Näin ollen kaksikko törmäsi toisiinsa aina silloin tällöin.
– Meillä ei sinänsä ollut sen kummempaa yhteistä historiaa, vaikka hän kyllä useaan kertaan pyysi minua Speden Speleihin.

– Muistan kyllä hyvin, kuinka Maikkarilla aina törmäiltiin. Minulla ei kuitenkaan ollut aikatauluissani sopivaa rakoa Speden Speleille – enkä kyllä suoraan sanottuna koko ohjelmasta niin välittänytkään, Sonja naurahtaa Seiskalle EHO-hierontaputiikin avajaisissa.
Synnyinkaupunkiinsa Kuopioon oman muistolaatankin saanut Spede oli sinnikäs mies, joka ei niin vain antanut periksi. Sonja muistaa Speden lähestyneen häntä useimmiten Pöllölaakson kahvilassa.
– Ne olivat hyvin pintapuolisia kohtaamisia. En voi sanoa juurikaan tunteneeni Spedeä, mutta kyllä hän aina jaksoi kysellä, että pääsisitkö sä nyt mukaan ohjelmaan.

Spede Pasanen kylvetti missejä huolella Lapissa ja suunnitteli lentomäkeä – nostalgiset tositarinat!
Sonja teki 1990-luvulla monia ohjelmia Maikkarille. Niistä parhaiten muistettaneen talk show Anteeksi kuinka? jota hän tähditti Timo Turpeisen rinnalla. Jussi Lammen ja Eero Saarisen kanssa tehdyn Jes!-show’n Sonja myös käsikirjoitti ja sävelsi ohjelman musiikin.
Sonja asettelee sanansa tarkkaan Spedeä muistellessaan eikä oikeastaan mielellään muistele vanhoja. Yleisellä tasolla hän tyytyy kuitenkin toteamaan, ettei Uuno-elokuvien huumori menisi enää tänä päivänä läpi. Sonja on myös tietoinen ahdistelukohuista.

– Kyllähän niitä historiaan varmasti paljon mahtuu. Oikeastaan vasta tämä Me too -liike teki sen, että ihmiset ovat alkaneet puhua kokemuksistaan. Aikaisemmin siihen suhtauduttiin vähän niin, että kyllä naisen pitää vähän huumoria ymmärtää.
– En usko, että on yhtäkään naisesiintyjää, jota ei olisi jossain vaiheessa hyväksikäytetty tai joutunut muutoin epämiellyttäviin tilaisuuksiin.