Seiska selvitti! Ensi kesän festareita härskisti rahastavan Lauri Tähkän bisnes kutistui miljoonalla!

Lauri Tähkän bisnes kutistui miljoonalla.
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 45, pyörittää menestyvää musiikkibisnestään Raikuli Productions -osakeyhtiön kautta.

Tuoreimman, vuotta 2018 koskevan tilinpäätöksen mukaan yhtiö on kaikilla mittareilla parasta a-luokkaa. Firmalla oli varallisuutta ennen osingonmaksua lähes 1,3 miljoonaa euroa, joka koostui paitsi tilillä olevasta käteisestä, myös osakkeista ja arvopapereista.

Vuonna 2018 Raikuli Productions teki puhdasta voittoa 359 600 euroa eli 280 000 euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Supersuosittu Lauri on tienannut 2000-luvulla jo noin kaksi miljoonaa euroa.
Supersuosittu Lauri on tienannut 2000-luvulla jo noin kaksi miljoonaa euroa.

Esiintymispalkkionsa tuplannut Vain elämää -tähti Lauri Tähkä haluaa 50 000 euroa festarikeikasta – ”Käyttää monopoliasemaansa hyväkseen!”

Mainos
Mainos päättyy

Laskenutta voittoa selittää pienentynyt liikevaihto. Kun liikevaihto tilikaudella 2017 oli hurjat 1,9 miljoonaa euroa, se oli vuonna 2018 lähes miljoonan vähemmän, 972 976 euroa.

Miljoonapudotuksesta huolimatta Raikulin kannattavuus on korkealla tasolla, sillä voittomarginaali on 45 prosentin luokkaa.

Kesällä Lauri Tähkä nähdään keikalla ainakin Seinäjoella ja Helsingissä.
Kesällä Lauri Tähkä nähdään keikalla ainakin Seinäjoella ja Helsingissä.

Raikuli Productions jakoi omistajalleen osinkoja 104 000 euroa, minkä jälkeen kassaan jäi jakokelpoisia varoja vielä mukavat 1,2 miljoonaa.

Sahaako Lauri Tähkä härskillä palkkiopyynnöllään omaa oksaansa?! ”Onko Tähkä todella 50 000 euron arvoinen?”

Lauri on jo pitkään ollut maamme kovatuloisimpia laulajia. Vuonna 2018 hänen verotettavat ansiotulonsa olivat 163 601 euroa. Verotettavia pääomatuloja hänellä ei tuolloin ollut.

Seiska uutisoi aiemmin syksyllä Laurin ensi kesän hurjista palkkiopyynnöistä. Seiskan tietojen mukaan tähti sai vuonna 2018 yhdestä keikasta 25000 euroa, joka vastaa nimiesiintyjän palkkiotasoa. Tälle kesälle hintalappu tuplaantui.

Mainos
Mainos päättyy

– Hän veloittaa esiintymisestään jopa 50 000 euroa. Se on hurja summa, joka on aiheuttanut tapahtumajärjestäjissä ja kesäfestivaaleilla ihmetystä, jopa järkytystä, alan ammattilainen hämmästeli syksyllä Seiskalle.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Seiska selvitti! Ensi kesän festareita härskisti rahastavan Lauri Tähkän bisnes kutistui miljoonalla!